Isohiirenhäntälepakko

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Isohiirenhäntälepakko
Rhinopoma microphyllum.jpg
Uhanalaisuusluokitus: Elinvoimainen [1]
Elinvoimainen
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Nisäkkäät Mammalia
Lahko: Lepakot Chiroptera
Heimo: Hiirenhäntälepakot Rhinopomatidae
Suku: Rhinopoma
Laji: microphyllum
Kaksiosainen nimi
Rhinopoma microphyllum
(Brünnich, 1782)[2]
Levinneisyyskartta
Greater Mouse-tailed Bat area.png
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Isohiirenhäntälepakko Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Isohiirenhäntälepakko Commonsissa

Isohiirenhäntälepakko (Rhinopoma microphyllum) on yksi kolmesta hiirenhäntälepakoiden heimoon kuuluvasta lepakkolajista. Nisäkäsnimistötoimikunta on ehdottanut, että lajin suomenkieliseksi nimeksi vaihdettaisiin ”isohäntälepakko”.[3]

Levinneisyys ja elintavat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lajia esiintyy Afrikassa Marokosta Nigeriaan ja Sudaniin. Lisäksi se on levinnyt myös idemmäksi Thaimaahan asti.[2] Isohiirenhäntälepakot oleskelevat muun muassa vanhoissa rakennuksissa, luolissa, tunneleissa ja kaivoissa. Lepakot viihtyvät sekä yksinään että isoissa yhdyskunnissa.[4]

Anatomia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hiirenhäntälepakoiden karvoitus on harmaanruskea. Lajille tyypillistä on litteä ja laiha ruumiinrakenne ja huomattavan pitkä (5–7,8 cm), hiiren häntää muistuttava häntä. Isohiirenhäntälepakon nenä näyttää siankärsältä. Ruumiin pituus on 6–8,4 cm, kyynärvarsi on 6,2–7,3 cm ja paino on 10–20 g.[4]

Hiirenhäntälepakko kykenee kiipeämään pystysuoria seiniä pitkin nopeasti ylös ja mahtuu kulkemaan kapeista raoista.[4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Rhinopoma microphyllum IUCN Red List of Threatened Species. International Union for Conservation of Nature, IUCN, www.iucnredlist.org. (englanniksi)
  2. a b Richard Hoath: A Field Guide to the Mammals of Egypt, s. 41. American Univ in Cairo Press, 2009. ISBN 9789774162541. (englanniksi)
  3. Nisäkkäiden suomenkieliset nimet » Nimistöhaku Luonnontieteellinen keskusmuseo, Helsingin yliopisto. Viitattu 16.11.2010.
  4. a b c Jiří Gaisler ja Jan Zejda: Suuri eläinkirja, s. 84. suom. Mattias Toivanen, Jere Malinen ja Ismo Nuuja. WSOY, 1995. ISBN 951-0-22848-6.