Irlantilainen puolue

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Irlannin parlamentaarinen puolue (engl. Irish Parliamentary Party, IPP, tunnettu yleisesti nimillä Irlantilainen puolue tai Home rule -puolue) oli nimitys Ison-Britannian parlamentissa vuosina 1882–1918 toimineelle ryhmälle, johon kuului suurin osa Irlannin edustajista ja joka kannatti Irlannin itsehallintoa eli home rulea.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Puolueen edeltäjä oli Isaac Buttin vuonna 1870 perustama Home Government Association, jonka tavoitteena oli saada hankittua laillista tietä Irlannille rajoitettu itsehallinto. Vuonna 1879 kuollut Butt joutui pian jyrkemmän linjan kannattajien, erityisesti Charles Stewart Parnellin syrjäyttämäksi. Irlantilainen puolue perustettiin vuonna 1882 ja Parnell kehitti siitä keskitetysti johdetun, nykyaikaisen ja tehokkaan puolueen, joka sai suuren kannatuksen ja merkittävän poliittisen vaikutusvallan. Puolueen parlamenttiedustajat joutuivat vannomaan valan, jonka mukaan he noudattaisivat parlamentissa ja sen äänestyksissä puoluejohdolta saamiaan ohjeita. Puolueella oli myös toimiva piiriorganisaatio Irlannissa ja vuoden 1884 äänioikeusuudistus vahvisti sen asemaa entisestään. Puolueella oli 1880-luvun lopulla hallussaan 86 Irlannin kaikkiaan 103:sta edustajanpaikasta parlamentissa. Parnellin johdolla puolue asettui kannattamaan myös maareformia ja onnistui saamaan politiikalleen katolisen papiston tuen.[1]

Irlantilainen puolue sai vuoden 1885 parlamenttivaaleissa vaa’ankieliaseman parlamenttiin ja sai siten taivuteltua liberaalien johtajan William Gladstonen tukemaan Irlannin itsehallintoa. Gladstone yritti pääministerinä ajaa home rule -lakia läpi kahdesti vuosina 1886 ja 1893, mutta parlamentti ei hyväksynyt sitä kummallakaan kerralla. Irlantilainen puolue liittoutui kuitenkin pysyvästi Englannin liberaalien kanssa, kun taas Irlannin unionisteista tuli konservatiivien liittolaisia.

Irantilainen puolue hajosi kahtia joulukuussa 1890 kysymykseen Parnellin johtajuudesta sen jälkeen kun Parnell oli menettänyt uskottavuutensa yksityiselämän skandaalin seurauksena. Kaikkiaan 45 parlamenttiedustajaa erosi IPP:n ryhmästä ja muodosti oman puolueen Justin McCarthyn johdolla. Ryhmään jäi 26 Parnellille uskollista edustajaa (niin sanotut parnelliitit). Vuoden 1892 vaaleissa alkuperäisen puolueen edustajamäärä putosi yhdeksään. Hajaannuksen aikana parnelliittien johtajana toimi Parnellin kuoleman (1891) jälkeen John Redmond ja ”anti-parnelliittien” johtajana McCarthyn kuoleman (1896) jälkeen John Dillon. Puolue saatiin yhdistettyä uudelleen Redmondin johdolla tammikuussa 1900.[2] Irlantilainen puolue ei koskaan onnistunut täysin palauttamaan Parnellin aikana nauttimaansa kansansuosiota, sillä nuorempien nationalistien silmissä sen vanheneva johto alkoi vaikuttaa liian vanhoilliselta ja liian riippuvaiselta brittiläisestä poliittisesta järjestelmästä. Puolue sai kuitenkin vuonna 1910 uudelleen vaa’ankieliaseman parlamenttiin ja vuonna 1912 liberaalihallitus antoi kolmannen home rule -lakiesityksen, joka jäi täpärästi toteutumatta.[1]

Ensimmäisen maailmansodan aikana Redmond asettui vahvasti tukemaan Ison-Britannian sotaponnistuksia, ja IPP:n kannatus alkoi nopeasti laskea vuoden 1916 pääsiäiskapinan jälkeen, varsinkin kun Redmond ei saanut neuvoteltua tyydyttävää sopimusta home rulen toteuttamisesta. Sinn Féin -puolue otti murskavoiton IPP:stä vuoden 1918 parlamenttivaaleissa, joissa jälkimmäisen paikkaluku laski 70:stä edustajasta kuuteen. Tähän myötävaikutti myös samana vuonna toteutettu äänioikeuden laajennus.[1] Irlantilainen puolue lakkautti oman toimintansa pian tämä jälkeen.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Irish Parliamentary Party (englanniksi) BBC 2009. Viitattu 2.5.2014.
  2. Nordisk familjebok (1915), s. 140 (ruotsiksi) Runeberg.org. Viitattu 2.5.2014.