Vaa’ankieliasema
Vaa’ankieliasemassa on päätöksenteossa henkilö tai ryhmä, jonka valinta ratkaistee, mikä vaihtoehto saa taakseen ratkaisevan enemmistön. Käsitettä käytetään erityisesti politiikassa puolueesta, vaalipiiristä tai kansanedustajasta, joka nousee päätöksen tai vaalien tuloksen kannalta ratkaisevaan asemaan, kun esimerkiksi mikään puolue ei ole saanut yksin enemmistöä. Vaa'ankielenä oleva puolue voi tällöin valita, kenen kanssa se liittoutuu ja muodostaa enemmistön. Näin pienikin puolue, yksi vaalipiiri tai yksi henkilö saa kannatustaan suuremman vaikutusvallan, erityisesti mikäli on viime hetkille saakka kannastaan tai valinnastaan epävarma. Tätä taktisesti vahvaa asemaa voi henkilö tai ryhmä käyttää hyväkseen laittamalla suuret ryhmät kilpailemaan suosiostaan, ja siten saavuttaa etuja.
Esimerkiksi vuoden 2000 Yhdysvaltain presidentinvaaleissa Floridan osavaltio nousi vaa'ankielen asemaan, sillä sen kiistelty vaalitulos valmistui viimeisenä ja ratkaisi vaalit George W. Bushin hyväksi. Ruotsin valtiopäivävaaleissa 2010 Ruotsidemokraatit saattoi nousta ratkaisevaan asemaan, sillä mikäli kaksi suurta puolueryhmittymää eivät tekisi yhteistyötä, Ruotsidemokraatit voisi ratkaista pääministerivaalin jomman kumman hyväksi.