Intiansarvikuono

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Intiansarvikuono
Indian Rhinoceros.jpg
Uhanalaisuusluokitus: Vaarantunut [1]
Vaarantunut
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Nisäkkäät Mammalia
Lahko: Kavioeläimet Perissodactyla
Heimo: Sarvikuonot Rhinocerotidae
Suku: Panssarisarvikuonot Rhinoceros
Laji: unicornis
Kaksiosainen nimi
Rhinoceros unicornis
Linnaeus, 1758
Levinneisyyskartta
Rhinoceros-unicornis-map.jpg
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Intiansarvikuono Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Intiansarvikuono Commonsissa

Intiansarvikuono (Rhinoceros unicornis) on Intiassa ja Nepalissa elävä vaarantunut sarvikuonolaji.[1]

Koko ja ulkonäkö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Intiansarvikuono on suurin nykyisin elävistä sarvikuonolajeista. Sen paino on 1 800–2 700 kiloa, säkäkorkeus 175–200 cm ja pituus 350–380 cm. Urokset ovat suurempia kuin naaraat.[2]

Sen nahka on väriltään harmaanruskea ja jopa 2 cm paksu. Sekä uros- että naarassarvikuonolle kasvaa sarvi, joka voi olla runsaan 50 cm:n pituinen.

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Intiansarvikuonon kanta on muutaman pienen populaation varassa Koillis-Intian, Bhutanin ja Nepalin rajoilla. Lajin alkuperäinen levinneisyysalue ulottui koko Intian niemimaan pohjoisosan poikki.

Elinympäristö, ravinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Intiansarvikuono elää monesti soisella ruohostoalueella[3]. Intiansarvikuonon ravinto koostuu pääosin tasankojen kookkaista ruohoista. Sadekaudella nämä kasvit saattavat kasvaa jopa 8 metriä korkeiksi. Ne tarjoavatkin sarvikuonoille samalla sekä miltei ehtymättömän ravintolähteen että erinomaisen suojan.[4] Naaraiden elinalue on 9-15 km²[5], ja eri yksilöiden tai ryhmien elinpiirit menevät päällekkäin. 20 % intiansarvikuonon talviravinnosta on puuvartisten kasvien osia[6]. Eläintarhassa intiansarvikuono syö päivittäin 15 kg heinää ja 5 kg rehua, sekä juo 90 l vettä[7].

Sukupuutto uhkana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vielä 1600-luvulla intiansarvikuono eli yleisenä Luoteis-Intiassa ja Pakistanissa. Maanviljelyn leviäminen osoittautui sille kohtalokkaaksi. Sitä myös metsästettiin 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa yleisesti huvin vuoksi. Viranomaiset kannustivat tappamaan sarvikuonoja teeviljelysten suojelemiseksi.

Vain muutamia hajanaisia ryhmiä oli säilynyt 1900-luvun alussa, ja suurimmassakin laumassa liikkui vain 12 eläintä. Intiansarvikuono suojeltiin lailla aivan viime hetkellä. Kanta on kohentunut, mutta laji on yhä uhanalainen. Lajille suotuisaa elinympäristöä katoaa, ja sarvien takia lajia tapetaan yhä laittomasti.

Intiansarvikuonoja on toukokuun 2007 arvion mukaan 2 575 yksilöä, joista 2 200 elää Intiassa ja loput Nepalissa. Laji luokitellaan nykyään vaarantuneeksi.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maailman eläimet, Nisäkkäät 2, Matti Nurminen (päätoimittaja). Helsinki: Tammi, 1987. ISBN 951-30-6531-6

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Talukdar, B.K., Emslie, R., Bist, S.S., Choudhury, A., Ellis, S., Bonal, B.S., Malakar, M.C., Talukdar, B.N. & Barua, M.: Rhinoceros unicornis IUCN Red List of Threatened Species. Version 2014.1. 2008. International Union for Conservation of Nature, IUCN, www.iucnredlist.org. Viitattu 3.7.2014. (englanniksi)
  2. WWF
  3. Nurminen 1987, s. 51
  4. Eläinmaailma-lehtilähde tarkemmin?
  5. Nurminen 1987, s 52
  6. Nurminen 1987, s 52
  7. Zoo, Suuri eläinkirja 2, WSOY, s 96