Intian taide

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Prinssi Siddhartha. Gandhara, 2.-3. vuosisata jaa.

Intian taide ei tee länsimaitten tavoin jakoa eri taidemuotojen välillä, joten esimerkiksi kuvanveisto, arkkitehtuuri ja tanssi ovat läheisessä yhteydessä toisiinsa. Intian historia alkaa 3000 vuotta sitten. Sinä aikana eri kansanryhmät ovat vaikuttaneet paikalliseen taiteeseen ja levittäneet sitä myös maan ulkopuolelle.

Intiassa taide on ollut perinteisesti uskonnollista, väline joka yhdistää näkyvän ja jumalallisen maailman toisiinsa. Siksi taiteilijat ja arkkitehdit ovat työskennelleet nimettöminä, eivät itsensä vaan jumaliensa kunniaksi. Luovuus on kukoistanut erityisesti lukuisissa jumalia ja ihmisiä esittävissä veistoksissa ja malauksissa sekä temppelien arkkitehtuurissa. Uskonnollisen taustan takia hmisen kuvat eivät useinkaan ole näköisyyteen pyrkiviä muotokuvia vaan tavoittelevat ihmisen sisäistä olemusta, idealisoitua ja yhteistä ihmisyyttä.[1]

Yksi läpitunkeva piirre on luonnon kunnioittaminen. Siinä misä länsimainen taide pakottaa luonnon omiin tarkoituksiinsa, intialainen taide toimii luonnon ehdoilla: luolatemppelien veistokset on sovitettu luonnon muovaamiin syvennyksin. Tämä rinnastuu uskontoihin, joissa joet ja puut ovat usein pyhiä palvonnan kohteita. Monsuuni-ilmaston vastakohtaiset vuodenajat ovat ruokkineet käsitystä dualismista, ja rotujen ja uskontojen monimuotoisuus on usein johtanut eklestiikkaan ja synkretistiseen taiteeseen.[2]

Länsimaisia katsojia on aikoinaan järkyttänyt intialaisen taiteen avoin eroottisuus: hindulaisuudessa seksi on rukouksen muoto, yksi kanavista jotka yhdistävät ihmisen jumaluuteen. Sekä miehen että naisen sukupuolielimiä realistisesti tai symbolisesti esittävät kivikaudelta periytyvät kuviot esiintyvät hindujen ja dravidien taiteessa yleisesti.

Kuvataiteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Intialainen maalaus.

Intiassa kuvallinen perinne on ollut kertovaa ja ihmisille on opetettu asioita kuvan kautta.[3] Mesoliittisella kaudella tehdyt Bhimbetkan luolamaalaukset kuuluvat Unescon maailmanperintöluetteloon.[4]

Kuvanveisto liittyy läheisesti arkkitehtuuriin ja veistoksia tehtiin Buddhan kuvia lukuun ottamatta yleensä korkokuvina. Luolatemppeleissä oli runsaasti freskomaalauksia. Myöhemmin intialainen taide on joutunut monen vieraan kulttuurin vaikutuksen alaiseksi, esimerkiksi islamilaisen ja mongolilaisen.

Intialaisessa nykytaiteessa tulee vahvana esille yhteiskunnallinen kantaaottavuus ja taiteilijat kommentoivat teoksissaan ympäröivää muutosta.[3] Naistaiteilijoiden määrä on Intiassa lisääntynyt 1980-luvulta alkaen, mutta vasta nyt he ovat alkaneet saada arvostusta.[3]

Intialaisia taiteilijoita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Arkkitehtuuri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Huomattavampia rakennustaiteellisista kohteista ovat stupat ja luolatemppelit, joita on rakennettu vuodesta 250 eaa. Niitä suurempia ovat noin vuonna 600 jaa. rakennetut brahmalaiset temppeli- ja luostarirakennukset esimerkiksi Ellorassa ja Elefantassa. 1000-1700-luvuilla rakennettiin tiili- tai hiekkakivitemppeleitä, joissa päätemppeliä eli pagodia ympäröi kappeleita, pilarikäytäviä, avoimia pihoja ja vesialtaita, jotka sijaitsevat muurin sisäpuolella ja ovat kuvaveistoksin koristeltuja.

Yksi Intian tunnetuimmista rakennuksista on Taj Mahal, joka on rakennettu hautamuistomerkiksi.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Pieni tietosanakirja: Intian taide: 1 ja 2

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Indian art and religion Encyclopedia Britannica. Viitattu 18.3.2012. (englanniksi)
  2. Artehistoria (espanjaksi)
  3. a b c YLE: Intian nykytaide tutkii maan yhteiskunnallista murrosta (3.3.2011)
  4. UNESCO

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä taiteeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.