Ida Salmi
Wikipedia
Iida "Ida" Salmi (oikeasti Iida Salminen, s. 16. marraskuuta 1885, Tampere – k. 19. helmikuuta 1974, Helsinki) oli suomalainen näyttelijä. Ida Salmi oli naimisissa muusikko Paul Salmisen kanssa.
[muokkaa] Ida Salmen historiaa
Salmi oli kotoisin Tampereelta, missä aloitti uransa. Hän näytteli pitkän ajan teatterissa, kunnes hän esiintyi ensimmäisen kerran vuonna 1934 elokuvassa Minä ja ministeri, missä aloittelivat myös Hugo Hytönen ja Aatu Dahlqvist, myöhemmin Talanne.
Vaikka Ida Salmen elokuvaura alkoi vasta keski-ikäisenä, se ei merkitse sitä, etteikö hän olisi tehnyt merkittäviä elokuvia. Ida Salmi on kuin onkin monen vanhan kansan suomalaisnäyttelijän tapaan "unohdettu", mutta kuitenkin Salmi muistetaan muutamista esiintymisistä.
Salmi teki kaikkiaan noin 45 filmiroolia, mistä merkittävimmät suoritukset ovat jo uran alkupäässä; Seitsemän veljeksen (1939) Männistön muori sekä Sellaisena kuin sinä minut halusit (1944) päähenkilö Maijan kasvatusäiti, myös "muori".
Ida Salmi nähtiin 1950-luvulla Niskavuori-elokuvissa, joissa hänellä oli aina palvelijattaren osa. Viimeinen elokuvarooli oli Edvin Laineen elokuvan Niskavuori taistelee (1957) satunnainen palvelijatar.
Salmen aviopuoliso Paul Salminen menehtyi vuonna 1949, mutta tämän jälkeen Ida Salmi sai elää vielä 25 vuoden ajan. Kuollessaan vuonna 1974 Ida Salmi oli 88-vuotias.

