Hjalmar Palmgren
Hjalmar Palmgren (käytti Saksassa peitenimeä Paul), (26. tammikuuta 1885 Helsinki – 22. kesäkuuta 1921) oli suomalainen jääkärimajuri. Hän oli sotilaskoulutuksensa ensimmäisen maailmansodan aikana Saksassa saanut jääkäri, joka sai tulikasteensa Saksan itärintamalla Misse-joella vuonna 1916. Myöhemmin hän osallistui Suomen sisällissotaan muun muassa komppanianpäällikkönä.[1][2]
Perhe ja koulutus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Palmgrenin vanhemmat esittelijäsihteeri Axel Albert Palmgren ja Olga Palmgren. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1920 Saima Riikosen kanssa. Hän kävi kuusi luokkaa Helsingin uutta ruotsalaista yhteiskuulua ja jatkoi opintojaan aluksi Teknillisessä korkeakoulussa Helsingissä, josta hän siirtyi vuonna 1909 Saksaan jatkamaan opintojaan Karlsruhen teknilliseen korkeakouluun, jonka koneinsinööriosastolla hän suoritti diplomi-insinööri tutkinnon vuonna 1917.[1][2]
Jääkärikausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Palmgren liittyi yhtenä ensimmäisten vapaaehtoisten joukkoon, joiden päämääränä oli Saksassa sotilaskoulutusta antava Pfadfinder-kurssi, joka järjestettiin Pohjois-Saksassa sijaitsevalla Lockstedter Lagerin harjoitusalueella. Leirille hän ilmoittautui 27. helmikuuta 1915. Hänet sijoitettiin joukon 1. komppaniaan. Myöhemmin hänet sijoitettiin Kuninkaallisen, Preussin Jääkäripataljoona 27:n pioneerikomppaniaan 31. elokuuta 1915 alkaen. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella.[1][2]
Suomen sisällissota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Palmgren astui Suomen armeijan palvelukseen yliluutnantiksi ylennettynä Saksassa 11. helmikuuta 1918 ja saapui Suomeen (Vaasaan) 25. helmikuuta 1918 jääkärien pääjoukon mukana. Hänet sijoitettiin Suomen valkoiseen armeijaan komppanianpäälliköksi 2. Jääkärirykmentin 12. jääkäripataljoonan 2. komppaniaan. Hän osallistui sisällissodan taisteluihin Kalevankankaalla, jossa hän haavoittui 28. maaliskuuta 1918. Haavoistaan parannuttuaan hänet määrättiin komentajaksi 14. huhtikuuta 1918 alkaen 1. Jääkärirykmentin täydennyspataljoonaan.[1][2]
Sisällissodan jälkeinen aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sisällissodan jälkeen hänet siirrettiin 3. kesäkuuta 1918 alkaen komppanianpäälliköksi 12. Jääkäripataljoonaan, josta hänet siirrettiin 12. heinäkuuta 1918 Pioneerikoulutuspataljoonan 3. komppanian päälliköksi ja edelleen Pioneeripataljoona I:n 2. komppanian päälliköksi. Pioneeripataljoona komentajuuden hän vastaanotti 2. syyskuuta 1919. Hänen loistavasti alkanut sotilasura katkesi hänen kuoltuaan 22. kesäkuuta 1921.[1][2]
Ylennykset ja kunniamerkit .svg){kind=small}
| Ylennykset | Kunniamerkit | |
|
    |
|
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
- Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.