Shuriken
Shurikenit ovat heitettäviä teräaseita. Shurikenia käsittelevää taistelutaitoa kutsutaan shuriken-jutsuksi (jap. 手裏剣術, shurikenjutsu).[1]
Vastoin yleisiä uskomuksia, shurikeneja ei suunniteltu käytettäväksi ensisijaisena aseena, vaan harhauttamiseen tai taktiseksi aseeksi. Luultavasti shurikenin tarkoitus oli vammauttaa tai kiinnittää vastustajan huomio hetkeksi muualle. Hyökkäykseen lähtevä vihollinen saatiin mahdollisesti hämmentymään teräaseen osuessa; näin saatiin hiukan lisäaikaa oman vastatekniikan tuottamiseen. Hyvin harvoin tällainen pieni teräase sai aikaiseksi vakavia vammoja puhumattakaan kuolemasta.[2]
Shurikeneja on kahta päätyyppiä: nuolimaisia heittopiikkejä ja pyöreitä heittotähtiä.[3]
Heittonuoli, bo shuriken[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Samuraiden shurikenina saatettiin käyttää pitkän miekan yhteydessä kuljetettua syömävälinettä jota opeteltiin varta vasten heittämään, shurikenina käytettiin myös teroitettuja hiusneuloja, tavallisia, isoja rautanauloja tai metallisia syömäpuikkoja, jollaiset olivat yleisiä Koreassa. Joissain tapauksissa bo shurikenit oli tehty varta vasten heittoaseiksi, niitä saatettiin kantaa näkyvillä varustuksen yhteydessä esimerkiksi käsivarren tai säären suojuksessa, jossa ne toimivat lisäsuojana jos niille ei taistelussa ollut käyttöä.
Vanhimman katkeamattoman japanilaisen bujutsu-koulukunnan Tenshin shōden Katori shintō-ryūn heittopiikin käyttötekniikat ovat tehokkaita noin seitsemän metrin etäisyydelle saakka. Tämä tarkoittaa, että heittopiikkien käytön hallitseva voi puolustautua salkoaseella (keihäs yari tai naginata) varustautunutta vastaan tarvitsematta jäädä näiden tehokkaalle toimintaetäisyydelle. Tämän tyylisuunnan bo shuriken on noin 17 cm pitkä.[4][2]
Heittotähti, hira shuriken[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Heittotähti tunnetaan myös nimillä shaken, shashuriken[3] ja kurumaken. Ne ovat olleet käytössä ninjoilla ja samurailla.[1] Todennäköisesti heittotähdet olivat enemmänkin ninjojen välineistöä kuin samurailuokan aseita.lähde?
Heittotähdissä oli useita teriä, joskin neliteräiset olivat yleisempiä, sillä moniteräisempiä pidettiin liian huomiota herättävinä tai vaikeina käsitellä. Heittotähtiä voitiin myös käyttää harvinaisemmilla tavoilla kuten iskemällä teräviä heittotähtiä maahan "miinaksi".[1]
Shurikenit Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Suomessa järjestyslaki kieltää shurikenien valmistuksen, maahantuonnin, kaupan sekä hallussapidon yleisellä paikalla ja yleisellä paikalla olevassa kulkuneuvossa.[5]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Risuke Ōtake: Katori shintō-ryū Warrior Tradition. Koryu Books, Berkeley Heights; New Jersey, 2007. ISBN 1-890536-20-2. (englanniksi)
- Risuke Ōtake: Strategy and the Art of Peace: Tenshinshō-den Katori Shintō-ryū (English Edition). Nippon Budokan Foundation, 2016. ISBN 9784583109848. (englanniksi)
- Donn F. Draeger: Ninjutsu: The Art of Invisibility. Tokio: Tuttle Publishing, 2008. ISBN 978-0-8048-3937-2. (englanniksi)
- Serge Mol: Classical Weaponry of Japan: Special Weapons and Tactics of the Martial Arts. Kodansha International, 2003. ISBN 978-4-7700-2941-6. Kirja Googlen haussa. (englanniksi)
- Viitteet