Harry von Arnim
Harry Karl Kurt Eduard von Arnim-Suckow (3. lokakuuta 1824 Moitzefiltz, Pommeri – 19. toukokuuta 1881 Nizza, Ranska)[1] oli saksalainen kreivi ja diplomaatti, joka erotettiin Saksan Pariisin-lähettilään virasta skandaalin seurauksena vuonna 1874. Taustalla vaikutti se, että hän oli vastustanut Saksan valtakunnankansleri Otto von Bismarckin politiikkaa.
Lakiopintojensa jälkeen Arnim aloitti diplomaattiuransa vuonna 1850 ja työskenteli Preussin lähetystöissä Roomassa ja Lissabonissa, kunnes hänet vuonna 1864 nimitettiin Preussin edustajaksi Vatikaaniin. Vatikaanin ensimmäisen kirkolliskokouksen (1869–1870) alla hän pyrki turhaan estämään paavin julistamisen erehtymättömäksi, koska arveli sen aiheuttavan kiistoja Saksassa. Arnim osallistui myös Ranskan–Saksan sodan päättäneisiin Frankfurtin rauhanneuvotteluihin, ja hänet nimitettiin 23. elokuuta 1871 Saksan edustajaksi Pariisiin. Hän sai suurlähettilään arvon 9. tammikuuta seuraavana vuonna. Kesäkuussa 1872 hän sai sovittua Ranskalle määrätyistä sotakorvauksista.[1]
Arnim joutui pian ristiriitoihin Bismarckin kanssa. Arnim tuki Ranskan monarkisteja, Bismarck puolestaan vastaperustettua tasavaltaa, minkä Arnim pelkäsi vahvistavan monarkian vastustajia myös Saksassa. Koska Arnim oli hovin suosiossa ja piti yhteyttä Saksan aateliston konservatiivisiin ryhmiin, Bismarck pelkäsi Arminin pyrkivän hänen syrjäyttämiseensä. Vuonna 1874 wieniläisessä sanomalehdessä julkaistiin Vatikaanin kirkolliskokoukseen liittynyttä kirjeenvaihtoa, joukossa myös Arnimin lähettämiä luottamuksellisia viestejä. Tästä seuranneen tutkinnan aikana paljastui, että tärkeitä asiakirjoja oli kadonnut Pariisin-lähetystöstä Arnimin aikana. Hän kieltäytyi palauttamasta eräitä niistä ja hänen arveltiin pyrkivän keräämään todistusaineistoa, joka osoittaisi hänen Ranskan-politiikkansa viisaammaksi kuin Bismarckin. Bismarck järjesti Arnimin viraltapantavaksi ja 4. lokakuuta 1874 pidätettäväksi. Arnim tuomittiin oikeudessa kolmen kuukauden vankeusrangaistukseen, joka valituksen jälkeen korotettiin toisessa käsittelyssä yhdeksään kuukauteen.[1]
Arnim lähti maanpakoon ja julkaisi vuonna 1875 anonyymisti pamfletin Pro Nihilo, jossa hän väitti syyttämisensä johtuneen vain Bismarckin kateudesta. Tämän seurauksena hänet tuomittiin poissaolevana maanpetoksesta, majesteettirikoksesta ja (Bismarckin) herjauksesta viideksi vuodeksi pakkotyöhön. Koska Arnimin alkuperäisen tuomion perusteita pidettiin juridisesti kyseenalaisina, Saksan rikoslakiin tehtiin 1876 Bismarckin aloitteesta ”Arnimin pykälänä” tunnettu lisäys, joka kriminalisoi virallisten asiakirjojen luvattoman julkistamisen.[1]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d Helmuth Rogge: Harry, count von Arnim (englanniksi) Encyclopædia Britannica Online Academic Edition. Viitattu 6.7.2013.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Harry von Arnim Wikimedia Commonsissa
| ||||||||||||||||||
