Hans Niklas Johnin murha

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Hans Niklas Johnin murha tapahtui 26. heinäkuuta 1773. Sen suoritti Harvialan kartanon entinen torppari Esaias Erkinpoika. Kartanon omisti 1700-luvun lopulla hattupuolueen johtaja valtaneuvos, kreivi Fredrik Axel von Fersen, jonka perinnönjaon jälkeen kartano vuokrattiin kartanonvouti Hans Niklas Johnille. John oli sanonut Esaiaksen irti torpastaan laillisena pidetystä syystä, ja tämä tuli kostamaan Vanajan kunnan Harvialaan, jossa yhytti Johnin tämän ollessa heinäpellolla tarkastuskierroksella, vaikka olikin sittemmin saanut uudistilan Tammelasta. Esaias iski Johnia puukolla rintaan ja reiteen, ja Johnin vaimo ja tytär tulivat apuun kuultuaan avunhuudon, mutta liian myöhään. Esaias oli tullut nähdyksi, mutta kaukaa. Esaiaksen reissusta oli runsaasti tietoa, ja hänet saatiin kiinni kuulopuheita seuraamalla. Koljalassa torppaa pitänyt sotilas John Malmbeck oli kuullut Johnin huudot ja nähnyt Esaiaan juoksun. Hattulan Kouvalassa asunut entinen sotilas Matti Stenbeck oli ryhtynyt Esaiaan kanssa juttusille ja ihmetellyt tämän kulkureittiä: Tämä oli väittänyt tulleensa Vanajaveden yli Heinun kyläläisten kirkkoveneellä. Stenbeck tiesi kuitenkin Heinun olevan Kalvolan kuntaa sekä seurakuntaa, ei toisella puolen järveä sijaitsevan Sääksmäen kuten Esaias oli väittänyt, eivätkä näin ollen heinulaiset tarvinneet venettä kirkkomatkalle. Stenbeck ilmoitti tietonsa nimismiehelle. Esaias Erkinpoika tuomittiin mestattavaksi, ja teilaus toteutettiin hovioikeuden vahvistuksen jälkeen maantiellä Parolan lähellä.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Rytkönen, Raili: ”Maallinen esivalta”, Vanajan historia II, s. 55–56,211–212. Hämeenlinna: Hämeenlinnan kaupunki, 1992. ISBN 952-9509-03-0.