HMS Euryalus (42)

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli kertoo toisen maailmansodan Dido-luokan ilmatorjuntaristeilijästä. Muita samannimisiä aluksia katso HMS Euryalus.
HMS Euryalus
Naval Ensign of the United Kingdom.svg
Aluksen vaiheet
Rakentaja Chathamin telakka
Kölinlasku 21. lokakuuta 1937
Laskettu vesille 6. kesäkuuta 1939
Palveluskäyttöön 30. kesäkuuta 1941
Palveluskäytöstä 19. syyskuuta 1954
Tekniset tiedot
Uppouma 5600 t (tyhjä)
6850 t (kuormattu)
Pituus 148 m
Leveys 15,4 m
Syväys 4,3 m
Koneteho 62 000 shp
Nopeus 32,25 solmua
Miehistöä 480
Aseistus 5 5,25" (133 mm) Mk I kaksiputkistatykkiä
2 2 paunan neliputkista tykkiä
2 0,5" (12,5 mm) nelipiippuista konekivääriä
6 21" (533 mm) torpedoputkea

HMS Euryalus (viirinumero 42) oli Britannian kuninkaallisen laivaston Dido-luokan ilmatorjuntaristeilijä. HMS Euryalus tilattiin Chathamin telakalta osana vuoden 1936 laivasto-ohjelmaa ja se otettiin palveluskäyttöön 30. kesäkuuta 1941.

Palvelus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alukselta poistettiin syyskuussa puolen tuuman konekiväärit ja niiden tilalle asennettiin viisi yksiputkista 20 millimetrin ilmatorjuntatykkiä.[1] HMS Euryalus saapui syyskuussa 1941 Välimeren laivastoon ja liitettiin 15. Risteilijäviirikköön Aleksandriaan. Alus osallistui kaikkiin suuriin Maltan saattueisiin, Syrtin lahden ensimmäiseen ja toiseen taisteluun sekä Pohjois-Afrikan rannikon maakohteiden pommituksiin. Aluksen kevyttä ilmatorjuntaa vahvennettiin syyskuussa 1942 lisäämällä kaksi yksiputkista 20 millimetrin ilmatorjuntatykkiä[1]. Alus siirrettiin tammikuussa 1943 osaksi Bonen niemimaalle perustettavaa Force K:ta, jonka mukana se tuki Tunisian taisteluita. Alus tulitti touko-kesäkuussa Pantellerian maakohteita.[2]

Alukselta poistettiin vuoden 1943 puolessa välissä kaksi yksiputkista 20 millimetrin ilmatorjuntatykkiä, joiden tilalle asennettiin neljä kaksiputkista 20 millimetrin ilmatorjuntatykkiä. Samalla aluksen tutkajärjestelmää päivitettiin korvaamalla tutka 279 tutkilla 272, 281, 282 ja 285.[1]

HMS Euryalus osallistui Sisilian maihinnousun ja myöhemmin Salernon maihinnousun tukemiseen yhdessä 12. Risteilijäviirikön kanssa. Alus oli osa Force V:tä, joka oli muodostettu Saattuetukialusryhmän ympärille. Salernon maihinnousun päätyttyä alus palasi lokakuussa 1943 Englantiin huollettavaksi.[2]

Huollon aikana aluksen Q-torni korvattiin neliputkisella kaksinaulaisella ja kahdella kaksiputkisella 20 millimetrin ilmatorjuntatykillä. Tutkajärjestelmästä poistettiin tutkat 271 ja 272, joiden sijaan asennettiin tutkat 279b, 277 ja 293.[1]

HMS Euryalus palasi palvelukseen heinäkuussa 1944, jolloin se liitettiin Kotilaivastoon suojaamaan Norjan rannikolle suunnattuja iskuja, kunnes se marraskuussa valmistautui siirtymään Kauko-Itään.[2]

Alus purjehti vuoden lopulla Kauko-Itään ja se saapui 16. tammikuuta 1945 Trincomaleehen Ceylonilla, missä se liitettiin Brittiläisen Tyynenmeren laivaston 5. Risteilijäviirikköön. Tyynellä valtamerellä alus oli maaliskuusta toukokuuhun suojaamassa iskuja Sakashima Guntoon, Okinawalle. HMS Euryalus tulitti Japanin kotisaarten kohteita sodan viimeisinä viikkoina ennen purjehdustaan Kiinan merelle, jossa se osallistui Hongkongin haltuunottoon. Alus palasi 17. helmikuuta 1946 Sheernessiin ja se siirrettiin reserviin. Alus siirrettiin huollettavaksi elokuussa 1947 ja se palasi telakalta tammikuussa 1948.[2]

HMS Euryalus palasi palvelukseen 20. helmikuuta ja se siirrettiin Välimeren laivaston 1. Risteilijäviirikköön, jossa se palveli kesään 1952. Alus palveli 1952-1954 6. Risteilijäviirikössä Etelä-Atlantilla, mistä se palasi 19. syyskuuta 1954 Devonportiin poistettavaksi palveluksesta.[2]

Oltuaan jonkin aikaa reservissä HMS Euryalus siirrettiin poistolistalle ja se saapui 18. heinäkuuta 1959 Hughes Bolkowille Blythiin romutettavaksi.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Whitley, M. J.: Cruisers of World War Two - an international encyclopedia. Lontoo: Arms and Armour, 1996. ISBN 1-86019-874-0. (englanniksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Whitley s. 113
  2. a b c d e f Whitley s. 115