Guinn vastaan Yhdysvallat
Guinn vastaan Yhdysvallat (engl. Guinn v. United States) oli Yhdysvaltain korkeimman oikeuden vuonna 1915 antama päätös, jonka mukaan äänioikeuden myöntäminen tai epääminen saavutettujen etuuksien säilyttämislausekkeen (engl. grandfather clause) perusteella oli Yhdysvaltain perustuslain 15. lisäyksen vastaista. Tapauksen taustalla oli Oklahomassa vuonna 1910 käyttöön otettu laki, jolla kansalaiset saattoivat saada äänioikeuden lukutaidottomuudestaan huolimatta, jos he tai heidän esivanhempansa olivat olleet äänioikeutettuja vuonna 1866. Kantajina asiassa olivat kaksi oklahomalaista vaalivirkailijaa, jotka olivat saaneet tuomion mustien äänestäjien äänioikeuden väärin perustein epäämisestä.
Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Yhdysvaltain perustuslain 15. lisäys antoi vuonna 1870 yhtäläisen äänioikeuden kaikille yli 21-vuotiaille miehille. Tämän jälkeen useat entiset orjuuden sallineet osavaltiot ottivat käyttöön lakeja, joissa vaadittiin lukutaitoa äänioikeuden saavuttamiseksi. Tämä kuitenkin olisi aiheuttanut sen, että äänioikeutensa olisivat menettäneet myös lukutaidottomat valkoiset amerikkalaiset. Tämän estämiseksi useat osavaltiot asettivat lukutaitoisuusvaatimuksen esittäviin lakeihinsa ehdon, jolla kansalaiset olivat lukutaidottomuudestaan huolimatta äänioikeutettuja, jos he tai heidän esivanhempansa olivat olleet sitä tiettynä ajankohtana menneisyydessä. Kyseinen ajankohta määriteltiin yleensä sellaiseksi, jolloin mustilla ei vielä ollut äänioikeutta.[1]
Oklahoma oli yksi osavaltioista, joissa äänioikeutta säänneltiin kuvatun kaltaisella lailla. Se myönsi äänioikeuden lukutaitoisuudesta riippumatta henkilöille, jotka – tai joiden esivanhemmat – olivat olleet äänioikeutettuja 1. tammikuuta[2] 1866, jotka olivat olleet "jonkin muun valtion" kansalaisia tai jotka olivat palvelleet sotilaina. Se otettiin käyttöön vuonna 1910.[3][4]
Vuoden 1910 edustajainhuoneen vaalien jälkeen kahta oklahomalaista vaalivirkailijaa, joiden nimet olivat Frank Guinn ja J. J. Beal, vastaan nostettiin syyte oklahomalaisten mustien äänioikeuden väärin perustein epäämisestä. Heidät todettiin vuonna 1911 syyllisiksi, mutta he valittivat päätöksestä korkeimpaan oikeuteen.[3][5]
Oklahoman yliopiston lakitiedekunnan dekaani Julien C. Monnet julkaisi vuonna 1912 Harvard Law Review -aikakauslehdessä artikkelin, jossa arvosteli ankarasti kotiosavaltionsa lakia, jolla mustaa väestönosaa estettiin äänestämästä, ja arveli, että se todettaisiin korkeimmassa oikeudessa perustuslain vastaiseksi.[6]
Korkeimman oikeuden päätös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Korkein oikeus kokoontui keskustelemaan tapauksesta 17. lokakuuta 1913. Se antoi puheenjohtajansa Edward Douglass Whiten koostaman päätöksensä 21. kesäkuuta 1915.[3]
Päätöksessään korkein oikeus totesi, että sen oli vaikeaa kuvitella lakia, joka olisi ollut käsiteltävää lakia enemmän perustuslain 15. lisäyksen vastainen. Se myös piti selviönä sitä, että laki oli saatettu voimaan pelkästään mustan väestönosan haitaksi, vaikka sitä ei lain sanassa suoraan ilmaistukaan.[7]
Korkein oikeus kuitenkin totesi aiempiin tapauksiin viitaten, että osavaltioilla oli perustuslaillinen oikeus vaatia äänestäjiltä lukutaitoisuutta, jos tätä koskevat lait eivät olleet suunnattuja tiettyä väestönosaa kohtaan ja näin eivät olleet ristiriidassa perustuslain 15. lisäyksen kanssa.[1][3][8]
Päätöksessään korkein oikeus oli yksimielinen. Jäsenistä James Clark McReynolds ei osallistunut tapauksen käsittelyyn.[3]
Seuraukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Korkeimman oikeuden päätös teki samanaikaisesti tyhjiksi myös muiden osavaltioiden vastaavat lait Alabamassa, Georgiassa, Louisianassa, Pohjois-Carolinassa ja Virginiassa. Se ei kuitenkaan käytännössä laajentanut mustan väestönosan äänioikeutta, koska osavaltiot ottivat käyttöön muita menetelmiä mustien äänioikeuden rajoittamiseksi, muun muassa henkilöveron muodossa.[3] Oklahomassa otettiin käyttöön asetus, jolla vuoden 1914 edustajainhuoneen vaaleissa äänestäneillä oli automaattisesti äänioikeus, mutta muiden osavaltion asukkaiden tuli rekisteröityä äänestäjiksi 12 päivän sisällä aikavälillä 30. huhtikuuta – 11. toukokuuta 1916. Mikäli näin jätti tekemättä, jäi pysyvästi äänioikeudettomaksi.[1][9] Laki pysyi voimassa vuoteen 1939, jolloin korkein oikeus kumosi sen.[1]
Lukutaitoisuus äänioikeuden vaatimuksena pysyi Guinn vastaan Yhdysvallat -tapauksen jälkeen Yhdysvalloissa osavaltioiden perustuslaillisesti suojeltuna oikeutena vuoteen 1965, jolloin Voting Rights Act of 1965 -laki otettiin käyttöön.[10]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Ervin, Sam J. Jr.: Literacy Tests for Voters: A Case Study in Federalism. Law and Contemporary Problems, 1962. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
- Tepker, Harry F.: The Dean Takes His Stand. Oklahoma Law Review, 2010. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi) (Arkistoitu – Internet Archive)
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d Greenblatt, Alan: The Racial History of the Grandfather Clause NPR. 21.10.2013. Viitattu 7.5.2021. (englanniksi)
- ↑ Tepker 2010, s. 442
- ↑ a b c d e f Guinn v. United States ThoughtCo. Viitattu 7.5.2021. (englanniksi)
- ↑ Tepker 2010, s. 427
- ↑ Tepker 2010, s. 439
- ↑ Tepker 2010, s. 429–430
- ↑ Tepker 2010, s. 441–442
- ↑ Ervin 1962, s. 491
- ↑ Tepker 2010, s. 444
- ↑ Tepker 2010, s. 437