George Burdi

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

George Burdi eli George Eric Hawthorne (s. 1970) on kanadalainen muusikko.

18-vuotiaana Burdista tuli aktiivinen valkoihoisten etuasemaa ajavan aatesuuntauksen kannattaja, ja jo 21-vuotiaana hän oli Church of the Creator -liikkeen Kanadan osaston johtaja. Esiintyen pseudonyymillä ”Revenrend (Pastori) George Eric Hawthorne” hän perusti RaHoWa-yhtyeen vuonna 1989. Yhtyeen nimi juontuu sanoista ”Racial Holy War” ja siitä tuli 1990-luvun merkittävin ns. White Power -musiikkia soittava kokoonpano.

Burdi toimi perustajana ja johtajana Resistance Records -levy-yhtiössä.

Vuonna 1995 Burdi tuomittiin pahoinpitelystä 12 kuukauden vankeuteen hänen potkaistuaan kansallissosialismia vastustanutta aktivistia kasvoihin RaHoWan konsertin jälkeisessä mellakassa Ottawassa 1993.

Vuonna 1997 poliisi ratsasi Burdin kodin ja Resistance Recordsin toimiston. Häntä syytettiin ”tietoisesta vihamielisyyden edistämisestä”.

Vuonna 2001 Burdi myi Resistance Recordsin National Alliancelle ja jätti White Power -suuntauksen.

Nykyään Burdi toimii muusikkona monietnisessä Novacosm-yhtyeessä ja kannattaa itämaista henkisyyttä korostavaa ideologiaa.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä muusikkoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.