Gary Williams

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Gary Williams
Henkilötiedot
Syntymäaika 7. joulukuuta 1977 (ikä 46)
Syntymäpaikka Ashford,  Englanti
Seura
Seura Suomi Åland United
Tehtävä Päävalmentaja
Valmennusura
2008–2009 Suomi HJK
2013– Suomi Åland United

Gary Williams (s. 7. joulukuuta 1977) on englantilainen jalkapallovalmentaja. Hän toimii Naisten Liigassa pelaavan Åland Unitedin päävalmentajana, jossa tehtävässä Williams aloitti marraskuussa 2012. Aikaisemmin hän on valmentanut HJK:n naisten joukkuetta vajaan kahden kauden ajan.[1]

Williams vaikutti Suomessa jo ennen nimitystään HJK:n päävalmentajaksi elokuussa 2008.[2] Hän toimi vuodesta 2007 lähtien seuran juniorijoukkueiden parissa. Naisten liigajoukkueen valmennustehtävät jätettyään Williams valmensi PK-35:n junioreita sekä toimi SPL:n Helsingin piirijoukkueen valmentajana. Hän on aikaisemmin valmentanut myös Yhdysvalloissa neljän vuoden ajan Lindsey Wilson Collegen yliopistojoukkueita. Miesten joukkueen valmentajana hän toimi vuonna 2001 ja naisten vuosina 2004–2006. Omaa pelaajakokemusta Williamsilla on muun muassa Chelsean sekä AFC Bournemouthin junioriakatemioista.

Saavutukset valmentajana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Naisten SM-hopeaa: 2008
  • Naisten Suomen Cupin voitto: 2008
  • Naisten liigacupin voitto: 2009

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Gary Williams ja Åland United sopimukseen 2.10.2012. Suomen Palloliitto. Arkistoitu 13.3.2013. Viitattu 23.3.2013.
  2. Gary Williams HJK:n naisten päävalmentajaksi 26.8.2008. YLE Urheilu. Viitattu 23.3.2013.