Gallikaaninen kirkko

Wikipedia
Ohjattu sivulta Gallikanismi
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Jacques-Bénigne Bossuet.

Gallikanismi on uskonnollinen ja poliittinen oppi, jonka tarkoituksena on ollut organisoida Ranskan katolinen kirkko mahdollisimman itsenäiseksi paavien vallankäytöstä. Gallikanismi tunnustaa Ranskan katolisuuden erikoisluonteen, ja hylkää siten paavien liian voimakkaan sekaantumisen kaikkiin Ranskan asioihin. Oppi myöntää paavin johtoaseman ja tuomiovallan, mutta se vastustaa hänen kaikkivaltiuttaan sekä korostaa yleisten kirkolliskokouksien ja valtionpäämiesten roolia.[1]

Käytännössä tämä merkitsi eritoten hyvin tiukkaa Ranskan valtionpäämiehen (kuninkaan tai keisarin) otetta piispojen nimityksessä koko valtakunnan alueelle. Vaikkakin paavien asemaa kunnioitettiin, niin tämän oppijärjestelmän mukaisesti hänen vallalleen asetettiin hyvin tiukat puitteet. Opin mukaan kirkolliskokoukseen kokoontuneiden piispojen tekemät päätökset olivat ylivoimaisesti tärkeämmät ja lainvoimaisemmat kun paavien yksistään tekemät.

Ranskassa tapahtuivat 1400-luvulla ensimmäiset yritykset kohden gallikanismia. Kuningas Kaarle VII rajoitti 7. heinäkuuta 1438 Bourgesissa antamallaan asetuksella (Pragmatique Sanction de Bourges) paavien etuoikeuksia ja myönsi korkeimman päätösvallan Baselin ja Konstanzin kirkolliskokouksille.

Kaikkein tunnetuin oppisuunnan edustaja oli Meaux'n piispa Jacques Bénigne Bossuet, joka vaikutti 1600-luvulla. Hän kirjoitti gallikanismista vuonna 1682 neljä artikkelia, jotka olivat Ranskan piispankokouksen allekirjoittamia. Hän otti käyttöönsä Konstanzin kirkolliskokouksen päätökset, joiden mukaan ekumeeninen kirkolliskokous, eli kaikkien piispojen ja apottien kokous, oli kirkon ylin auktoriteetti myös kirkon opetuksen suhteen.

Gallikanismi voimistui 1700-luvun lopulla eritoten Ranskan papiston keskuudessa. Tähän vaikuttivat Boussuet'n teoriat, jotka hyväksyttiin laajalti, ja toisaalta myös jansenistien omaksuma gallikaaninen asenne. Jansenistit syyttivät paavia sekaantumisesta Ranskan papiston sisäisiin asioihin. Seuraavalla vuosisadalla, 1800-luvulla, gallikanismin ajatus oli jo vallannut lähes kokonaisuudessaan ranskalaisen papiston. Ranskan vallankumous oli voimakkaasti gallikaanisten ajatusten läpitunkemaa. Uusi lainsäädäntö teki käytännössä papistosta tavallisia virkamiehiä, joiden palkan valtio maksoi, mutta joiden oli vannottava uskollisuudenvala perustuslaille. Pitkällisen aikailun jälkeen paavi Pius VI tuomitsi tuon perustuslain. Tämä aiheutti hajaannuksen ranskalaisen papiston keskuudessa.

Félicité Robert de Lamennais kitisoi voimakkaasti kirjassaan Essai sur l'indifférence en matière de religion, jonka hän kirjoitti vuosien 1817 ja 1823 välillä, gallikanismia ja sen periaatteita.

Lopulta vuonna 1870 Roomassa Vatikaanin ensimmäinen kirkolliskokous julisti paavin erehtymättömäksi. Tämä päätös, vaikkakin ranskalaisten piispojen voimakkaasti vastustama, soitti iltakelloja gallikanismille. Tuloksena oli Ranskan tasavallan maallistuminen ja vuonna 1905 tapahtunut täydellinen kirkon ja valtion ero.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Gallicanism Encyclopedia Britannica. Viitattu 11.7.2013.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]