Etruskien uskonto

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Etruskien uskonto on jonkin verran hämärän peitossa, mutta tiedämme siitä pääpiirteet. Etruskit uskoivat useisiin jumaliin ja siihen, että heidän elämänsä oli ennalta määrätty. Kohtalonusko ei silti tehnyt heistä uskonnollisesti passiivisia. Papit saattoivat ottaa selvää ennustamistaidoilla heidän kohtaloistaan. Etruskien uskonnon tarkoituksena ei siis ollut muuttaa kohtaloa, vaan säilyttää sopusointu jumalien kanssa. Jumalia palvottiin temppeleissä tai pyhissä lehdoissa. Riittejä oli noudatettava tarkasti; sillä tavalla varmistettiin niiden toimiminen.

Uskonnolliset käytännöt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ennustaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Etruskit uskoivat, että heidän elämänsä oli ennalta määrätty.

Etruskipapit etsivät merkkejä jumalten suosiollisuudesta esimerkiksi seuraamalla lintujen lentoa taivaalla (auspicium), uhrieläinten maksasta (haruspeksit) ja salamista (fulguratura). Uhrieläinten maksa oli jaettu 16 osioon, joiden avulla tulkittiin, mitä jumalaa on loukattu. Myös taivas oli jaettu 16 alueeseen.

Apunaan papit käyttivät pyhiä kirjojaan.

Votiivilahjat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uhrilupauksen antaminen ja sen täyttäminen lienee ollut yksi tavoista säilyttää tasapaino jumalien kanssa. Konkreettisemmin tämä näkyy lahjoissa, joita jumalille annettiin sairastapauksen kohdatessa; vaivastaan parantunut antoi kiitokseksi esimerkiksi saveen valetun sairaan ruumiinosan kuvan.

Mytologia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Etruskit olivat polyteistisiä eli heillä oli useita jumalia.

Jumalilla oli tietty hierarkia: esimerkiksi salaman jumala Tinia (kreikkalaisen mytologian Zeusta vastaava) tarvitsi toisen asteen salamoiden käyttämiseen luvan jumalkollegiolta (Dii Consentes). Ns. kolmannen asteen salamoihin sai luvan vain Verhotuilta Jumalilta (dii involuti).

Jumalia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Osa jumalista on alkuperäisiä etruskilaisia, mutta kreikkalaisen mytologian vaikutus ulottui myös etruskien uskontoon.

Etruskilainen nimi Kreikkalainen nimi Roomalainen nimi Asema
Aita Hades Pluto Kuoleman jumala
Apulu/Aplu Apollon Apollo Auringon ja valon jumala
Aritimi/Artumes Artemis Diana Metsästyksen jumalatar
Cavtha/Cath/Catha - - Auringon jumaluus
Cel - - Äitijumalatar
Culsans/Culsu - Janus Portti-jumala
Fufluns/Pacha Dionysos Bacchus Hedelmällisyyden ja viinin jumala
Hercle Herakles Hercules Pääjumalan poika
Laran/Maris Ares Mars Sodan jumala
Menerva/Menrva Athene Minerva Taiteen ja tieteen jumalatar
Nethuns Poseidon Neptunus Meren jumala
Phersipnai Persefone Proserpina Kasvillisuuden ja viljavuuden jumalatar
Selvans - Silvanus Rajojen ja peltojen jumala
Sethlans Hefaistos Vulcanus Tulen jumala
Suri Apollon Pater Soranus Auringon jumala
Thesan Eos Aurora Aamuruskon jumalatar
Tin/Tinia/Tina Zeus Juppiter Pääjumala
Tivr-Tiur - - Kuun jumala
Turan Afrodite Venus Rakkauden jumalatar
Turms Hermes Mercurius Jumalten sanansaattaja
Uni Hera Juno Avioliiton ja häiden suojelijajumalatar
Usil Helios Sol Auringon jumala
Vei Demeter Ceres Maan ja kasvuvoiman jumalatar
Veltha/Veltune/Voltumna - Vertumnus/Vortumnus Vuodenaikojen vaihtelun jumala

[1]

Vaikutus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Etruskien uskonto vaikutti erityisesti roomalaiseen uskontoon huomattavasti; mm. haruspeksit, auspicium ja uhrieläimen maksasta ennustaminen siirtyivät myös roomalaisten uskontoon, joka otti vaikutteita vastaan melko helposti.[2]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Nielsen, Marjatta & Kaimio, Jorma & Jarva, Eero: Etruskit. WSOY, 2003. ISBN 951-0-27743-6.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Nielsen, Kaimio, Jarva: Etruskit. WS Bookwell Oy. ISBN 951-0-27743-6.
  2. Kaimio, Jorma: Etruskien uskonto (Osa 2) Helsingin yliopisto. Viitattu 1.3.2010.