Etelänliito-orava
| Etelänliito-orava | ||||||||||||||||||||||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
 |
||||||||||||||||||||||||||||
Uhanalaisuusluokitus: Elinvoimainen [1] |
||||||||||||||||||||||||||||
| Tieteellinen luokittelu | ||||||||||||||||||||||||||||
|
||||||||||||||||||||||||||||
| Kaksiosainen nimi | ||||||||||||||||||||||||||||
| Glaucomys volans (Linnaeus, 1758) |
||||||||||||||||||||||||||||
| Katso myös | ||||||||||||||||||||||||||||
 Etelänliito-orava Wikispeciesissä |
Etelänliito-orava eli assapan (Glaucomys volans) on oravien heimoon kuuluva jyrsijä ja toinen kahdesta pohjoisamerikkalaisesta liito-oravalajista.
Sisällysluettelo |
Tuntomerkit [muokkaa]
Tylppäkuonoisen etelänliito-oravan ruumiin pituus on noin 12 cm ja sen massa 45-100 g. Lajille tyypillinen piirre on puusta puuhun liitämisen mahdollistava takajalkoja yhdistävä ihopoimu. Lajin häntä on noin 9 cm pitkä, ja sitä peittää tiheä karva.[3]
Elintavat ja lisääntyminen [muokkaa]
Laji viihtyy metsissä ja pesii puunkoloihin. Ravinnoksi kelpaavat hedelmät, siemenet ja eläinperäinen ravinto. Lisääntymiskausi alkaa helmi-maaliskuussa, ja tiineys kestää 20 vuorokautta. Naaras synnyttää kerralla 2-6 poikasta.[3]
Nimistä [muokkaa]
Tieteellinen sukunimi Glaucomys tarkoitaa harmaata hiirtä ja lajinimi volans lentävää.[4]
Nisäkäsnimistötoimikunta on ehdottanut, että etelänliito-oravan suomenkieliseksi nimeksi vaihdettaisiin "amerikanliito-orava".[5] Tätä nimeä on perinteisesti käytetty Glaucomys sabrinus -lajista, jolle taas toimikunta ehdottaa uutta nimeä "kanadanliito-orava".[6]
Lähteet [muokkaa]
- ↑ Glaucomys volans IUCN Red List. 2011. IUCN. (englanniksi)
- ↑ a b Wilson, Don E. & Reeder, DeeAnn M. (toim.): Glaucomys volans Mammal Species of the World. A Taxonomic and Geographic Reference (3rd ed). 2005. Bucknell University. Viitattu 24.11.2010. (englanniksi)
- ↑ a b Jiří Gaisler ja Jan Zejda: Suuri eläinkirja, s. 300-301. suom. Mattias Toivanen, Jere Malinen ja Ismo Nuuja. WSOY, 1995. ISBN 951-0-22848-6.
- ↑ Joseph F. Merritt ja Ruth Anne Matinko: Guide to the mammals of Pennsylvania, s. 156. University of Pittsburgh Pre, 1987. ISBN 9780822953937. (englanniksi)
- ↑ Nisäkäsnimistötoimikunta: Maailman nisäkkäiden suomenkieliset nimet (vahvistamaton ehdotus nisäkkäiden nimiksi) 2008. Luonnontieteellinen keskusmuseo. Viitattu 24.11.2010.
- ↑ Nisäkäsnimistötoimikunta: Maailman nisäkkäiden suomenkieliset nimet (vahvistamaton ehdotus nisäkkäiden nimiksi) 2008. Luonnontieteellinen keskusmuseo. Viitattu 24.11.2010.
