Esko Mömmö

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Esko Johannes Mömmö (12. heinäkuuta 1930 Rovaniemi2012)[1][2] oli suomalainen mäkihyppääjä. Hän oli ensimmäisiä aerodynaamisen tyylin käyttäjiä. Tästä hänet on palkittu Kansainvälisen Hiihtoliiton, Länsi-Saksan Hiihtoliiton ja Ounasvaaran Hiihtoseuran kultaisilla ansiomerkeillä.[2]

Ounasvaaran Hiihtoseuraa edustanut Mömmö sijoittui Falunin MM-kisojen 1954 mäkihyppykilpailuissa 47:nneksi kaaduttuaan ensimmäisen hyppynsä. Vuonna 1953 hän voitti Falunin ja Ounasvaaran mäkikilpailut, saavutti SM-hopeaa Matti Pietikäisen takana ja sijoittui Salpausselän Kisoissa kuudenneksi. Vuonna 1956 hän kilpaili Yhdysvalloissa ja voitti kahdeksasta kilpailustaan kuusi.

Mömmö hyppäsi 8. tammikuuta 1954 Italiassa Gallion mäkikilpailussa Pietikäisen jälkeen toiseksi.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Arponen, Antti O.; Hannus, Matti; Honkavaara, Aarne; Leinonen, Kimmo; Mäki-Kuutti, Tarmo; Raatikainen, Voitto; & Raevuori, Antero: Talviurheilun tähdet, s. 237. WSOY, 1986. ISBN 951-0-13095-8.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kuollut: Esko Johannes Mömmö, 82 v., Haudattu: Rovaniemen IV hautausmaa, Kaupunkilehti Uusi Rovaniemi, n:o 75, sivu 8, julkaistu 24.10.2012, viitattu 2021-07-31
  2. a b Urheilumme kasvot Osa 1, Mömmö, Esko Johannes, sivu 773. Vastaavat toimittajat Risto Rantala, Markku Siukonen, Seppo Tukiainen, Oy Scandia Kirjat Ab, Keuruu 1979, viitattu 2021-07-31
  3. Pirhonen, Pentti: Mitä Missä Milloin 1955, s. 343. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava, 1954.


Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.