Esimies
Esimies on erilaisissa organisaatioissa yleisesti käytetty nimitys henkilölle, joka on esimerkiksi yritykseen, kuntaan tai valtioon työ- tai virkasuhteessa oleva työntekijä, toimihenkilö, yrittäjä tai virkamies, jolla on tai jolle on määritelty oikeus käyttää ennalta määriteltyä työnjohto-oikeutta, direktio-oikeutta, siinä laajuudessa kuin se on määritelty, se on tehtävien suorittamisen vuoksi tarpeellista tai lainsäädännön ja hyvien tapojen mukaan mahdollista. Myös vapaaehtoistyöorganisaatiossa voi usein olla esimiehiä, mutta tällöin heidän työnjohdollinen oikeutensa saattaa olla varsin rajallinen.
Esimies yleensä johtaa työtä, jakaa työtehtäviä tai osallistua työntekoon. Esimiehellä voi olla alaisia riippuen organisaatiorakenteesta. Lähinnä yksityisen sektorin organisaatioista riippuen saatetaan henkilöstö jakaa toimihenkilöihin ja työntekijöihin, joista esimies voi kuulua kumpaan tahansa.
Esimiehenä toimiminen voi olla työkohde- tai työmenetelmäkohtaista, projekti- tai prosessiluontoista, sivuluontoista, määräaikaista tai pysyvää. Mahdollinen työnjohto-oikeus saattaa ulottua jopa myös toisen yrityksen tai organisaation työntekijöihin esimerkiksi alihankintatyyppisissä tehtävissä.
Esimiestehtävä ei tosin tarkoita sitä, että henkilöllä olisi suoria alaisia tai työnjohdollista oikeutta. Esimiehen käytössä oleva tehtävänimike ei välttämättä eroa tavanomaisesta työtehtävää kuvaavasta nimikkeestä. Toisaalta esimiestehtävä tai työnjohto-oikeus saatetaan tuoda tehtävänimikkeen avulla esille.
Suomessa esimiehiä koulutetaan eri tarpeisiin mm. aikuiskoulutuskeskuksissa, puolustusvoimissa, organisaatioiden omassa koulutuksessa tai ammatillisessa koulutuksessa.
Sivulta puuttuu