Emiliano Zapata

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Emiliano Zapata

Emiliano Zapata Salazar (8. elokuuta 187910. huhtikuuta 1919) oli 1910 alkaneen Meksikon vallankumouksen johtava hahmo ja Meksikon kansallissankari. Zapata syntyi 1879 keskisessä Morelosin osavaltiossa Anenecuilcon kylässä (nykyisin Ayalan kunnassa).

Meksikon yhteiskuntajärjestelmää tuolloin voisi luonnehtia esikapitalistiseksi ja feodalistiseksi. Suurmaatilat (haciendas) hallitsivat suurinta osaa maasta, jotka rohmuttiin intiaanikyliltä (pueblos), jotka ajettiin velkaorjuuteen (peonaje) suurtiloille. Maata hallitsi diktaattori Porfirio Díaz, joka oli tullut presidentiksi 1876. Meksikossa oli näennäisdemokratia paikallisvaaleineen kansan rauhoittamiseksi. Díazin lähipiirille jaettiin kuitenkin virkoja läpi Meksikon.

Nuoruus ja oman käden oikeus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Zapatan perhe ei ollut rikas, mutta kuitenkin oman kylänsä vauraimpia perheitä. Heillä oli oma maatilansa (rancho). Perhe oli ollut perinteisesti Díazin tukijoita. Zapata itse mielellään esiintyi charron asussa, mikä yhdistettiin yleensä rikkaisiin hacendadoihin. Hän saavutti kunnioitusta kylässään ja oli 30-vuotiaana kylän puolustajien päämies, mikä teki hänestä kylän puhemiehen. Hän sai kunnioitusta myös hevosten käsittelyn taitojensa ansiosta. Pienikokoinen Zapata oli mestitsi ja osallistui intiaanien oikeuksien ajamiseen.[1] Kerran hän todisti hacendadosien polttaneen kokonaisen intiaanikylän. Aluksi hän painosti sanallisesti Morelosin kuvernööriä, mutta siirtyi oman käden oikeuteen kokoamalla aseistetun joukkion, joka valtasi kiistanalaisen maan.

Vuoden 1910 vallankumous[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Euphemio (vas.) ja Emiliano Zapata 1910-luvulla.

Vuonna 1910 Porfirio Díazin valtaa uhkasi Francisco I. Maderon presidenttiehdokkuus. Zapata liittoutui Maderon kanssa, jonka hän uskoi tuovan todellisen muutoksen maan oloihin. Díaz julistettiin uudelleen presidentiksi lokakuussa 1910 epätodennäköisen suurella enemmistöllä. Madero ei hyväksynyt tulosta ja julisti itsensä väliaikaiseksi presidentiksi. Maassa puhkesi levottomuuksia ja perustettiin aseellisia joukkoja, esimerkiksi Pancho Villan joukkio. Myös Zapata totesi, että oikeutta on hankittava aseiden avulla. Hänestä tuli Morelosissa perustetun Etelän vapautusarmeijan (Ejército Libertador del Sur) kenraali. Meksikon vallankumous oli puhjennut.[1]

Ideologia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Zapata sai ideologiaansa vaikutteita Pohjois-Meksikon anarkistilta Ricardo Flores Magónilta. Armeijan iskulauseena oli Tierra y libertad, maa ja vapaus, joka oli Magónin teoksen nimi. Osansa oli myös paikallisella kouluopettajalla, Otilio Montaño Sánchezilla – myöhemmin armeijan kenraalilla – joka tutustutti Zapatan Magónin ja Pjotr Kropotkinin teoksiin.

Madero pakeni San Antonioon Teksasiin. Pancho Villan joukot valloittivat Chihuahuan ja Ciudad Juárezin. Díaz lyötiin lopulta maatyöläisten suurimittaisten kapinoiden jälkeen. 17. toukokuuta solmittiin Ciudad Juárezissa sopimus, jossa Madero vaati Díazin eroa ehdoksi rauhalle. Hän erosi sopimuksen mukaisesti 25. toukokuuta 1911.[1]

Maderon uudistuskausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maderon valtakaudella tehtiin joitain maauudistuksia ja vapaat vaalit taattiin. Zapata oli kuitenkin tyytymätön uudistusten laajuuteen, eikä saanut Maderoa ymmärtämään asian tärkeyttä tai tukemaan Zapatan uudistussuunnitelmaa Plan de Ayalaa. Madero asetti viimein uuden kuvernöörin, joka edelleen tuki suurtilallisia, jolloin Zapata kokosi vapautusarmeijansa uudelleen. Madero vaati Zapataa luovuttamaan aseensa ja hajottamaan armeijansa. Hän vastasi, että jos kansa ei voittanut oikeuksiaan ollessaan aseissa, he eivät saavuttaisi mitään ilman aseita ja avuttomina. Hallitus lähetti joukkoja neutraloimaan Zapataa, mutta ei saavuttanut menestystä.

Vallankumous Huertaa ja Carranzaa vastaan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Zapatan ruumis

Victoriano Huerta, entinen porfirista-kenraali, syrjäytti ja teloitutti pian Maderon. Hän julisti itsensä presidentiksi helmikuussa 1913. Hän kukisti intiaanien kapinat ja perusti tiukan sotilashallinnon. Maatyöläisten reaktiona Zapatan armeija kasvoi nopeasti. Pohjoisessa nousi myös uusi joukko: villistas Pancho Villan alaisuudessa. Joukko koostui pääasiassa Maderon tukijoista.

Oppositio kokoontui perustuslaillisen ryhmän taakse, jota johti Venustiano Carranza. Villa ja Zapata liittoutuivat hänen puolelleen. Huerta luopui vallasta heinäkuussa 1914. Perustuslailliset asettivat kokouksen päättämään tulevasta valtiomuodosta. Zapata ei osallistunut, huomauttaen, että yhtään osallistujista ei ollut valittu demokraattisesti. Morelosin päälliköt lähettivät edustajansa esittämään Ayalan suunnitelman maan jakamiseksi ja tarkkailemaan kokousta.[1]

Zapatan kuolema[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Carranza asetti itsensä hallituksen johtoon, mitä kapinalliset eivät hyväksyneet. Carranzan tukija kenraali Álvaro Obregón kukisti villastalaiset huhtikuussa 1915, mutta zapatistit olivat edelleen uhka. Zapatistien armeija kuitenkin hajaantui pitkän olemassaolonsa aikana. Carranza lupasi lopulta palkkion Zapatan päästä, toivoen hänen oman joukkonsa pettävän hänet. Hallitus yritti myös hajottaa armeijaa houkutellen sen muita päälliköitä pois zapatisteista. Kumpikaan suunnitelma ei onnistunut.

9. huhtikuuta 1919 eversti Jesús Guajardo kutsui Zapatan tapaamiseen, esittäen että oli liittymässä kapinallisten puolelle. Zapata saapui seuraavana päivänä Hacienda de San Juaniin, Chinamecassa, Ayalassa, jolloin Guajardon miehet ampuivat hänet. Ruumis vietiin Cuautlaan palkkion lunastamiseksi. Zapatan kuoleman jälkeen etelän vapautusarmeija hajosi hitaasti, ja lakkasi lopulta kokonaan, kun Carranza syrjäytettiin Obregónin kapinassa toukokuussa 1920.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e Kosonen, Petri: Sankareita vai henkipattoja?. Historia-lehti, 2011, nro 7, s. 30-35. Somero: Storia. ISSN 1795-4215.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]