Francisco I. Madero

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Francisco I. Madero

Francisco Indalécio Madero González (30. lokakuuta 187322. helmikuuta 1913) oli Meksikon presidenttinä 19111913. Hän oli vallankumouksellinen, joka haastoi diktaattorina hallinneen Porfirio Díazin. Diaz karkotettiin maasta Meksikon vallankumouksen pyörteissä.[1] Díazin syrjäyttämisen jälkeen vallankumous riistäytyi kuitenkin pian Maderon käsistä ja hänen vastustajansa teloittivat hänet.[2]

Diazin vastainen toiminta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Madero syntyi Parrasissa, Coahuilassa espanjalaislähtöisten Francisco Madero ja Mercedes González Treviñon poikana. Hänen perheensä oli yksi Meksikon rikkaimmista. Nimikirjaimen I. sanotaan usein tarkoittavan Indalecio, mutta synnyintodistuksessa nimenä on Ignacio. Madero opiskeli Baltimoressa, Versaillesissa ja Kalifornian yliopistossa Berkeleyssä. Hänen huolestui köyhimpien ahdingosta Díazin diktatuurin aikana ja lähti politiikkaan Benito Juárezin nimeä kantavan demokraattisen klubin toimissa. Vuonna 1909 hän perusti Partido Nacional Antirreleccionistan presidentti Díazin jatkuvia uudelleenvalintoja vastaan.

Madero oli kasvissyöjä, mystikko ja liberaali kapitalisti, joka pelkäsi että Diazin hallituksen politiikka johtaisi lopulta todelliseen sosiaaliseen vallankumoukseen. Madero kannatti demokraattista fasadia, joka pitäisi oligarkit vallassa ja kansan tyytyväisenä.

Maderon vallankaappaus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Madero lähti 1910 vaaleihin Díazin vastaehdokkaaksi Díazin luvattua vaalien olevan demokraattiset. Vaalien aikana Madero ja 6 000 hänen puolueensa jäsentä vangittiin. Díazin julistettiin jälleen voittaneen. Maderon isä oli maksanut huomattavat takuut, joten hän saattoi kulkea päivisin kaupungilla vartijoiden kanssa. 4. lokakuuta hän kuitenkin karkasi ja ylitti rajan Laredossa Texasiin. San Antoniosta käsin hän julisti vaalit mitättömiksi ja julisti 20. marraskuuta 1910 aseellisen kapinan laitonta presidentti Díazia vastaan. Vallankumous levisi, Pancho Villa miehitti Chihuahuan ja Ciudad Juárezin. Díaz saatiin kaadettua 17. toukokuuta, kun Madero allekirjoitti Ciudad Juárezin sopimuksen, jossa vaadittiin Díazin eroa vastineeksi aselevosta.[2] Díaz erosi 25. toukokuuta 1911 ja lähti maanpakoon.

Madero nimitti Francisco León de la Barran väliaikaiseksi presidentiksi. De la Barra oli vakaa konservatiivi ja pyrki hillitsemään radikaaleimpia vaatimuksia. Maderon toimet ja hänen kokemattomuutensa aiheuttivat tyytymättömyyttä jopa hänen tukijoissaan, kuten Emiliano Zapatassa, joka ei luottanut Maderon tahtoon maauudistuksen läpiviemisessä. Madero myös antoi monia virkoja sukulaisilleen, lähinnä siksi että piti näitä ainoina varmasti rehellisinä ihmisinä.

Huertan vallankaappaus ja Maderon murha[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alkuvuodesta asevoimien komentaja Victoriano Huerta, salaliitossa Porfirio Díazin veljenpojan Félix Díazin ja Yhdysvaltain lähettilään Henry Lane Wilsonin kanssa nousi Maderoa vastaan 18. helmikuuta 1913. Madero pakotettiin eroamaan virastaan ja Huerta otti presidentin toimet hoidettavakseen samana päivänä. Tosin hänen oli ensin luvattava ulkoministeri Pedro Lascurainille, josta tuli lain mukaan presidentti Maderon eron jälkeen, että Madero saa pitää henkensä. Neljä päivää myöhemmin Madero teloitettiin ampumalla. Se pyrittiin lavastamaan pakoyritykseksi osittain Huertan antaman lupauksen uskottavuuden säilyttämiseksi. Jotain voi päätellä siitä, että Maderon saattovartiota komentanut kapteeni Francisco Cardenas ylennettiin majuriksi pian tapauksen jälkeen.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Nenonen, Kaisu-Maija & Teerijoki, Ilkka: Historian suursanakirja, s. 961. WSOY, 1998. ISBN 951-0-22044-2.
  2. a b Kosonen, Petri: Sankareita vai henkipattoja?. Historia-lehti, 2011, nro 7, s. 30-35. Somero: Storia. ISSN 1795-4215.