Elvan Abeylegesse

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Mitalit
Elvan Abeylegesse
Elvan Abeylegesse
Maa: Turkin lippu Turkki
Naisten yleisurheilu
Olympiarenkaat Olympialaiset
Hopeaa Hopeaa Peking 2008 5 000 metriä
Hopeaa Hopeaa Peking 2008 10 000 metriä
MM-kilpailut
Hopeaa Hopeaa Osaka 2007 10 000 metriä
EM-kilpailut
Kultaa Kultaa Barcelona 2010 5 000 metriä
Kultaa Kultaa Barcelona 2010 10 000 metriä
Pronssia Pronssia Göteborg 2006 5 000 metriä

Elvan Abeylegesse (s. 11. syyskuuta 1982 Etiopia) on etiopialaissyntyinen, nykyisin Turkkia edustava kestävyysjuoksija.

Pekingissä 2008 Abeylegesse voitti olympiahopeaa 10 000 metrin matkalla. Abeylegesse joutui antautumaan etiopialaiselle Tirunesh Dibaballe tämän viimeisen kierroksen kirissään. Kovavauhtisen juoksun kaksi parasta alittivat toisena ja kolmantena naisena puolen tunnin rajan naisten kympillä.[1] Pekingin 5 000 metrin juoksusta muodostui huomattavan hidasvauhtinen 10 000 metriin verrattuna. Abeylegesse joutui jälleen antautumaan Dibaban loppukirille ja otti kisojen toisen hopeansa.[2]

Barcelonan EM-kilpailuissa 2010 Abeylegesse voitti 10 000 metriä ajalla 31.10,23.[3] 5 000 metrillä hän sijoittui alun perin toiseksi maannaisensa Alemitu Bekelen jälkeen ajalla 14.54,44, mutta nousi myöhemmin voittajaksi kun Bekele hylättiin dopingrikkomuksen takia.[4]

Sisällysluettelo

Saavutuksia [muokkaa]

Henkilökohtaiset ennätykset [muokkaa]

Matka Ennätys Paikka Päivämäärä
1 500 m 3.58,28 Moskova, Venäjä 30. toukokuuta 2004
2 000 m 5.33,83 Istanbul, Turkki 7. kesäkuuta 2003
3 000 m 8.31,94 Bryssel, Belgia 30. elokuuta 2002
5 000 m 14.24,68 Bergen, Norja 11. kesäkuuta 2004
10 000 m 29.56,34 Peking, Kiina 15. elokuuta 2008
Puolimaraton 1.07.07 Ras al-Khaimah, Arabiemiirikunnat 19. helmikuuta 2010

Lähteet [muokkaa]

  1. Dibaba golden in 10,000 meters, breaks 30 minutes 15.8.2008. The Associated Press. Viitattu 15.8.2008. (englanniksi)
  2. Dibaba ensimmäiseen naisten kestävyysjuoksutuplaan MTV3.fi. 22. elokuuta 2008. MTV3. Viitattu 23. elokuuta 2008.
  3. Abeylegesse ylivoimainen naisten kympillä 28.7.2010. Helsingin Sanomat Viitattu 30.7.2010.
  4. Barcelonan EM-kilpailuiden 2010 tulokset EAA. Viitattu 12.3.2013. (englanniksi)

Aiheesta muualla [muokkaa]

Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia tai samankaltaisia artikkeleita.