Edessalo
Edessalo [2] on Päijänteen saari Keski-Suomessa Jämsässä. Se sijaitsee Lehesselän eteläosassa.[2]
Maantietoa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Saari on 3,9 kilometriä pitkä, 2,8 kilometriä leveä ja sen pinta-ala on 6,74 neliökilometriä [a]. Sen erottaa mantereesta kapea Edessalmi, joka on lähes saaren pituisena 3,5 kilometriä pitkä ja 70–350 metriä leveä. Mantereelta katsoen saaren takana aukeaa Lehesselkä, mutta kaakossa sen erottaa Haukkasalosta Kunninsalmi ja mantereesta Raiskasselkä. Edessalon itä- ja koillissuunnassa näkymän Savisselälle tukkii Tuomisalo, Mustassalo, Kaijansalo ja Karhusalo. Edessalmen luoteisosan suuta vartioi Pirttisaari ja kaakkoisosassa sijaitsevat pienet Talassaari ja Porkkanaluoto, jonka kautta kulkee kuntaraja. Kunninsalmessa sijaitsevat Vahtisaari, Kunninluoto ja Laakasaari. Kunninsalmi levenee pohjoisessa ja siellä on Vennaslahden lahdelma. Vaikka saari on lounaissuunnalla lähes suorarantainen, on saaren koillispuolen rannat polveilevia. Itäpäässä työntyy järvenselälle niemi, jolla kohoaa matala Pajuvuori. Niemen suojaan jää Pajulahti, jota lahdensuulla oleva Pajusaari suojaa. Seuraavaksi saaren keskelle työntyy 1,2 kilometriä pitkä Kolvonlahti. Sen länsipuolelle jää Kolvonsaari, joka nimestään huolimatta on Edessalon luoteisosa. Kolvonlahti jättää saareen 700 metriä leveän kannaksen saaren osien väliin. Varisvuoren jyrkänne on 650 metriä pitkä.[2]
Saaren matalia osia ovat Kolvonlahden eteläosassa olevat kaksi laaksoa, Kolvonsaaren luoteisosat, saaren kakkois- ja itäosat. Kolvonlahden molemmilla puolilla kohoavat korkeat vuoret. Saaren korkein huippu sijaitsee Hevovuorella, joka yltää noin 190 metrin korkeuteen merenpinnasta mpy.. Se kohoaa siten 112 metrin korkeuteen Päijänteestä. Hevovuoren pohjoispuolella on Varisvuoren noin 105 metrin huippu. Vuorien rinteet ovat paikoin niin jyrkkiä, että rinteet muodostavat jyrkänteitä. Kolvonsaaren huippu kohoaa yli 80 metrin korkeuteen.[2][3]
Saaren haja-asutus muodostuu yhdestä kiinteästi asutusta tilasta ja noin 20 vapaa-ajan asuntoa. Saarelle ei tule tietä, eikä siellä ole muita teitä kuin metsäteitä.[2][4]
Saareen on suunniteltu syöpäpotilaiden kurssikeskusta.[5]
Luontoarvoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Saari on otettu mukaan Natura 2000-ohjelmaan, jossa saarella olevia vanhoja metsämaita halutaan suojella. Saaren suojelualueet sisältyvät laajempaan Edessalo–Haukkasalon suojelualueeseen (FI0900078, 2653,5 hehtaaria). Saaren Kolvonsaaren osassa on valtion metsäpuistoja, joiden metsä on ikääntynyttä.[6]
Anneli Suikki tutki Metsähallituksen toimeksiannosta seudun valtionmetsät ja julkaisi havaintonsa vuonna 1997. Saari on graniittia ja granodioriittia, jossa on liuskealueille tyypillisiä sulkeumia. Niissä on täällä gneissiä, amfiboliittia ja sarvivälkegneissiä. Saari sijaitsee eteläboreaalisessa kasvillisuusvyöhykkeessä. Metsämaat ovat tyypillistä havupuuvaltaista mustikka- ja puolukkakangasta. Maaston painanteissa lehtomaisia kankaita ja reheviäkin lehtoja. Yleisilmeeksi jää kuitenkin kuivahko tai tuore kangas. Vaikka selvityksessä on lueteltu runsaasti eläin- ja kasvilajeja, voidaan tässä ilmoittaa tiivistelmässä esitetyt lajit: linnuista kalasääski ja pohjantikka, kasveista lehtoneidonvaippa, hirvenkello ja sarjatalvikki. Edessalo on rehevä ja kasvistollisesti merkittävä kohde, toisin kuin selvityksen muut maisemallisesti tärkeät mutta karut selkävesialueen saaret. Rantojensuojeluohjelman alueeseen Edessalosta kuuluu kasvistollisesti ja maisemallisesti arvokkaita ranta-alueita Kolvonsaaren pohjois- ja itärannoilta, Edessalon pohjoisrannalta sekä Edessalmen rannoilta.[7]
Kolvonsaaren pohjpisrannassa on laavu nuotiopaikkoineen retkeilijöiden ja kalastajien käyttöön.[8]
Historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Saaren ja mantereen välinen Edessalmi on muodostunut, kun jääkauden loppuvaiheen mannerjäätikön sulamisvedet huuhtelivat puhtaaksi siinä ollutta kalliomurrosta [6]. Vanhassa pitäjänkartassa vuodelta 1841 näkyy saaressa kaksi torppaa ja runsaasti ”kruununmaita”. Kartasta leikkautuu pois saaren eteläosa, missä on sijainnut kolmas torppa. Nämä kolme torppaa näkyvät vuoden 1938 taloudellisessa kartassa.[9][10]
Vuoden 1966 peruskartassa Kolvonsaaren kohdalla lukee Kolvonmaa. Noin puolet saaresta on valtion omistuksessa, kun sen itäinen osa on yksityisillä. Saaren rikkonaisia peltopalstoja viljeltiin kolmen tilan voimin. Tilojen elinkelpoisuus heikkeni myöhemmin niin, että vuonna 1986 on kartassa enää kaksi tila toiminnassa. Kaikki tilat olivat metsittäneet peltomaitansa, yksi tila kokonaan. Myös viimeisten tilojen pelloista osa oli metsitetty edellisten lisäksi vuoden 1996 kartassa.[11][12][13]
Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Huomautukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b Paikkatieto: Edessalo, paikkatietoalusta.fi, viitattu 14.9.2019
- ↑ a b c d e f Edessalo, Jämsä (sijainti maastokartalla) Karttapaikka. Helsinki: Maanmittauslaitos. Viitattu 14.9.2019.
- ↑ Edessalo, Jämsä (sijainti varjokartalla) Karttapaikka. Helsinki: Maanmittauslaitos. Viitattu 14.9.2019.
- ↑ Edessalo, Jämsä (sijainti ilmavalokuvassa) Karttapaikka. Helsinki: Maanmittauslaitos. Viitattu 14.9.2019.
- ↑ Edessalon saareen rakennetaan kurssikeskus syöpäpotilaille? (Arkistoitu – Internet Archive). Jämsän seutu 2012.
- ↑ a b Ympäristö.fi: Edessalo–Haukkasalo (FI0900078), 9.7.2019 , viitattu 14.9.2019
- ↑ Suikki, Anneli: Edessalon vanhojen metsien suojelukohteen kasvillisuus (verkkoversio PDF), Metsähallitus, 1997, ISBN 952-446-047-5
- ↑ Laavu: Edessalon pohjoisranta, viitattu 14.9.2019
- ↑ Pitäjäkartta Edessalosta (JPG), 1840-luku, viitattu 14.9.2019
- ↑ Maanmittaushallitus: Kuhmoisten seudun taloudellinen kartta (1:100 000), 1938, Timo Meriluodon karttakokoelma, viitattu 14.9.2019
- ↑ Peruskartta 1:20 000. 2144 11 Pihlajakoski. Helsinki: Maanmittauslaitos, 1966. Kartta Vanhat painetut kartat -palvelussa (JPG) (viitattu 14.9.2019)
- ↑ Peruskartta 1:20 000. 2144 11 Pihlajakoski. Helsinki: Maanmittauslaitos, 1986. Kartta Vanhat painetut kartat -palvelussa (JPG) (viitattu 14.9.2019)
- ↑ Peruskartta 1:20 000. 2144 11 Pihlajakoski. Helsinki: Maanmittauslaitos, 1996. Kartta Vanhat painetut kartat -palvelussa (JPG) (viitattu 14.9.2019)
