Earth, Wind & Fire

Wikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun

Earth, Wind & Fire on 1970-luvulla suosionsa huipulla ollut yhdysvaltalainen R&B-yhtye.

Yhtyeen musiikissa näkyvät 1970-luvun R&B:n elementit, soul, funk ja disko.

Yhtyeen ensimmäinen vuonna 1971 julkaistu albumi, yhtyeen itsensä mukaan nimetty Earth, Wind & Fire, on sen arvostetuimpia julkaisuja. Levy edustaa tyyliltään Sly Stone -vaikutteista, mutta vahvempaan torvisektioon perustuvaa funkia. Debyyttilevy ei kuitenkaan vielä menestynyt erityisen hyvin kaupallisesti.

Uusia albumeja ilmestyi joka vuosi, ja erityisesti vuoden 1975 levyä, That's The Way of The World, on pidetty yhtenä yhtyeen uran kohokohdista. Siinä soundit ovat jo debyyttilevyä selvästi pehmeämmät ja levystä noin puolet on balladi-materiaalia. I Am (1979) levystä alkaen yhtye on voimakkaasti jo diskon puolella.

Tunnetuimpia listoilla menestyneitä kappaleita yhtyeeltä ovat esimerkiksi "Shining Star", "September", "Let's Groove", "Boogie Wonderland", "Sing a Song", "That's The Way of the World" ja "After the Love has Gone". Yhtyeen funk-hitteihin kuuluvat esimerkiksi "Mighty, Mighty", "Getaway", "Saturday Night", "Jupiter" ja "Serpentine Fire".

[muokkaa] Aiheesta muualla

Tämä musiikkiyhtyeestä kertova artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.
Henkilökohtaiset työkalut