Douglas Sequeira

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Sequeira vuonna 2008.

Douglas Sequeira (s. 23. elokuuta 1977) on costaricalainen jalkapalloilija, joka pelaa Tippeligaenin Tromsø IL:ssa. Pelipaikaltaan hän on keskikenttäpelaaja.

Pelaajaura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sequira aloitti uransa Alankomaiden Eredivisiessa Feyenoordissa, jossa hän pelasi vuodet 19971999. Kauden 19992000 hän pelasi Saksassa 2. Bundesliigassa Karlsruher SC:ssä, jonka jälkeen siirtyi kotimaahansa Deportivo Saprissaan. Vuonna 2004 Real Salt Lake vaihtoi hänet Pablo Brenesiin, mutta vaihtoi hänet heti edelleen Club Deportivo Chivas USA:han. Sequeira pelasi Real Salt Lakessa vuodesta 2005 vuoteen 2007. Kunnes siirtyi Norjaan alkutalvesta 2007 nykyiseen joukkueeseensa Tromssaan.

Maajoukkueura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sequeira kuului Costa Rican nuorten maajoukkueisiin pelaten muun muassa 1997 nuorten maailmanmestaruuskilpailuissa. 10. heinäkuuta 1999 hän pelasi ensimmäisen ottelunsa Costa Rican jalkapallomaajoukkueessa Jamaikaa vastaan. Hän on pelannut 31 maaottelua tehden niissä kaksi maalia (tilanne 20. kesäkuuta 2006). Hän oli mukana Saksan MM-kisoissa 2006. [1]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähde[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]