Dikloorikarbeeni

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Dikloorikarbeeni
Dichlorocarbene-from-MW-2001-2D.pngDichlorocarbene-from-MW-2001-3D-balls.png
Tunnisteet
CAS-numero 1605-72-7
SMILES [C](Cl)Cl[1]
Ominaisuudet
Kemiallinen kaava CCl2
Moolimassa 82,91 g/mol

Dikloorikarbeeni (CCl2) on karbeeneihin kuuluva orgaaninen yhdiste. Se on erittäin reaktiivinen, minkä vuoksi sitä ei voida eristää, mutta se esiintyy välituotteena useissa reaktioissa.

Rakenne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muiden karbeenien tavoin dikloorikarbeenissa on hiiliatomilla vapaa elektronipari sp2-hybridiorbitaalilla ja tyhjä p-orbitaali. Myös hiileen sitoutuneilla klooriatomeilla on vapaita elektronipareja, joita ne voivat luovuttaa hiiliatomille ja stabiloida dikloorikarbeenia eri resonanssimuotojen kautta.[2][3]

Valmistus ja reaktioita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Dikloorikarbeenia voidaan valmistaa usealla eri tavoilla. Tyypillisin tapa on eliminoida kloroformista protoni ja tämän jälkeen klooriatomeja vahvan emäksen kuten kalium-tert-butoksidin avulla tai kaliumhydroksidin ja ultraäänten avulla. Reaktiossa voidaan käyttää myös faasinsiirtokatalyysiä. Muita tapoja ovat trikloorietikkahapon suolojen kuten natriumtriklooriasetaatin kuumentaminen ja dikloorimetaanin ja alkyylilitiumin välisellä reaktiolla.[2][3][4][5][6][7][8]

Dikloorikarbeeni reagoi alkeenien kanssa muodostaen dikloorisyklopropaanijohdannaisen. Reaktio on spesifinen ja cis-alkeeni johtaa cis-dikloorisyklopropaanijohdannaisen muodostumiseen ja trans-alkeenista syntyy trans-dikloorisyklopropaanijohdannainen. Yhdiste reagoi C-H-insertioreaktiolla erityisesti alkoksidien kanssa, jolloin muodostuu dikloorattu alkaanijohdannainen, jossa on terminaalisessa päässä kaksi kloorisubstituenttia. Reimer–Tiemann-reaktiossa reagoi fenolijohdannaisen kanssa muodostaen bentsaalikloridijohdannaisen välivaiheena ja bentsaalikloridin sivuketju hydrolysoituu aldehydiryhmäksi.[2][3][6][7][8]

Dichlorocarbene reaction cyclohexene.svg

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Dichlorocarbene – Substance summary PubChem. NCBI. Viitattu 17.7.2014.
  2. a b c John McMurry: Organic Chemistry, s. 227-228. Cengage Learning, 2009. ISBN 9781111790042. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 17.7.2014). (englanniksi)
  3. a b c William H. Brown,Christopher S. Foote,Brent L. Iverson,Eric V Anslyn,Bruce M Novak: Organic Chemistry, s. 588-589. Cengage Learning, 2011. ISBN 978-0840054982. Teoksen verkkoversio (viitattu 17.7.2014). (englanniksi)
  4. Jonathan Clayden, Nick Greeves, Stuart Warren: Organic Chemistry, s. 1008. Oxford University Press, 2012. ISBN 978-0-19-927029-3. (englanniksi)
  5. Francis A. Carey & Richard J. Sundberg: Organic Chemistry B: Reactions and synthesis, s. 914-915. Springer, 2007. ISBN 978-0-387-68350-8. (englanniksi)
  6. a b Kenric A. Marshall: Chlorocarbons and Chlorohydrocarbons, Survey, Kirk-Othmer Encyclopedia of Chemical Technology, John Wiley & Sons, New York, 2003. Viitattu 17.7.2014
  7. a b Günter Koenig, Elmar Lohmar & Norbert Rupprich: Chloroacetic acids, Ullmann's Encyclopedia of Industrial Chemistry, John Wiley & Sons, New York, 2011. Viitattu 17.7.2013
  8. a b Alan R. Katritzky,Otto Meth-Cohn,Charles Wayne Rees: Comprehensive organic functional group transformattions, s. 16-17. Elsevier, 1995. ISBN 978-0080423227. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 17.7.2014). (englanniksi)