Diklofluanidi
| Diklofluanidi | |
|---|---|
 |
|
| Tunnisteet | |
| IUPAC-nimi | N-[dikloori(fluori)metyyli]sulfanyyli-N-(dimetyylisulfamoyyli)aniliini |
| CAS-numero | |
| PubChem CID | |
| SMILES | CN(C)S(=O)(=O)N(C1=CC=CC=C1)SC(F)(Cl)Cl[1] |
| Ominaisuudet | |
| Molekyylikaava | C9H11S2N2Cl2O2F |
| Moolimassa | 333,238 g/mol |
| Sulamispiste | 105–106 °C[2] |
| Tiheys | 1,55 g/cm3[2] |
| Liukoisuus veteen | Ei liukene veteen |
Diklofluanidi (C9H11S2N2Cl2O2F) on fenyylisulfamidijohdannaisiin kuuluva orgaaninen yhdiste. Yhdistettä voidaan käyttää puunsuoja-aineena ja maataloudessa akarisidina ja fungisidina.
Ominaisuudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Huoneenlämpötilassa diklofluanidi on väritöntä kiteistä ainetta. Yhdiste on veteen liukenematonta. Se liukenee hieman metanoliin ja heksaaniin ja hyvin asetoniin, ksyleeniin ja tolueeniin. Emäksisissä olosuhteissa diklofluanidi hydrolysoituu N',N'-dimetyyli-N-fenyylisulfamidiksi. Nisäkkäille diklofluanidi ei ole erityisen myrkyllistä ja sen LD50-arvo suun kautta rotalle on 4,6–5 g/kg.[2][3][4][5]
Valmistus ja käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Diklofluanidia valmistetaan N',N'-dimetyyli-N-fenyylisulfamidin ja dikloorifluorimetaanisulfenyylikloridin välisellä reaktiolla emäksisissä olosuhteissa.[2][3]
Diklofluanidia käytetään fungisidina harmaahometta vastaan muun muassa mansikka- ja viinirypäleviljelmillä. Lisäksi sillä on puunlahoamista estäviä ja vihannespunkkeja estäviä ominaisuuksia. Sitä käytetään jauheena tai rakeina.[2][3][4][5] Sitä voidaan lisätä myös antifouling-aineisiin[6].
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Dichlofluanid – Substance summary PubChem. NCBI. Viitattu 17.5.2016.
- ↑ a b c d e Franz Müller, Peter Ackermann & Paul Margot: Fungicides, Agricultural, 2. Individual Fungicides, Ullmann's Encyclopedia of Industrial Chemistry, John Wiley & Sons, New York, 2011. viitattu 17.5.2016
- ↑ a b c Franz Müller, Hans Peter Streibert & Saleem Farooq: Acaricides, Ullmann's Encyclopedia of Industrial Chemistry, John Wiley & Sons, New York, 2009. Viitattu 7.1.2016
- ↑ a b Susan Budavari (päätoim.): Merck Index, s. 516. 12th Edition. Merck & Co., 1996. ISBN 0911910-12-3. (englanniksi)
- ↑ a b Terence Robert Roberts, D. H. Hutson: Metabolic pathways of agrochemicals, s. 1359–1360. RSC Publishing, 1998. ISBN 978-0-85404-494-8. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 17.5.2016). (englanniksi)
- ↑ Kiinnittymisenestovalmisteiden sisältämät tehoaineet ja rajoitukset Tukes. Arkistoitu 10.6.2016. Viitattu 17.5.2016.