DeeDee Trotter

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Mitalit
DeeDee Trotter
DeeDee Trotter
Maa: Yhdysvaltain lippu Yhdysvallat
Naisten yleisurheilu
Olympiarenkaat Olympialaiset
Kultaa Kultaa Ateena 2004 4 × 400 m
Kultaa Kultaa Lontoo 2012 4 × 400 m
Pronssia Pronssia Lontoo 2012 400 m
MM-kilpailut
Kultaa Kultaa Osaka 2007 4 × 400 m
Sisäratojen MM-kilpailut
Kultaa Kultaa Doha 2010 4 × 400 m

De'Hashia Tonnek ”DeeDee” Trotter (s. 8. joulukuuta 1982, Decatur, Georgia) on yhdysvaltalainen 400 metrin juoksija.[1]

Trotter juoksi vuonna 2003 toiseksi NCAA-finaalissa ja kolmanneksi Yhdysvaltain-mestaruuskilpaluissa. Pan-Amerikan kisoissa hän juoksi ankkuriosuuden Yhdysvaltain kultajoukkueessa 4 × 400 metrin viestissä.[1] Hän osallistui Pariisin MM-kisoihin, joissa karsiutui välierissä ajalla 51,68.[2] Hän sai pitkän viestin kultamitalin juostuaan matkan alkuerissä.[1] Seuraavana vuonna hän voitti NCAA-mestaruuden[2] ja sijoittui Yhdysvaltain olympiakarsinnoissa kolmanneksi.[1] Ateenan olympialaisissa Trotter sijoittui henkilökohtaisessa kilpailussa viidenneksi ajalla 50,00[2], mutta oli mukana voittamassa olympiakultaa 4 × 400 metrin viestijuoksussa.[3] Kauden lopussa hän juoksi IAAF:n yleisurheilufinaalissa kolmanneksi.[2]

Trotter voitti 2005 maansa sisäratojen mestaruuden 400 metrillä ja sijoittui ulkoratojen mestaruuskilpailuissa toiseksi.[1] Hän sijoittui Helsingin MM-kisoissa viidenneksi ja kauden lopussa IAAF:n yleisurheilufinaalissa kolmanneksi. Seuraavana vuonna hän juoksi IAAF:n yleisurheilufinaalissa neljänneksi[2] ja oli mukana Yhdysvaltain toiseksi sijoittuneessa viestijoukkueessa yleisurheilun maailmancupissa.[4] Yhdysvaltain mestaruuskilpailuissa hän sai 400 metrillä hopeaa.[1]

Trotter voitti vuonna 2007 maansa 400 metrin mestaruuden sekä sisä- että ulkoradoilla. Osakan MM-kilpailuissa 2007 hän sijoittui 400 metrillä viidenneksi ja oli voittamassa kultamitalia 4 × 400 metrin viestissä. Seuraavana vuonna hän sijoittui kolmanneksi Yhdysvaltojen olympiakarsintojen 400 metrillä. Pekingin olympialaisissa hän karsiutui välierissä.[1] Dohan sisäratojen MM-kisoissa 2010 hän voitti kultaa 4×400 metrin viestissä.[5] 400 metrin kilpailussa hän karsiutui välierissä.[2]

Trotter sijoittui 2012 maansa olympiakarsinnoissa toiseksi. Hän saavutti Lontoon olympialaisissa pronssia 400 metrillä ajalla 49,72 ja juoksi avausosuuden kultaa voittaneessa Yhdysvaltojen joukkueessa 4 × 400 metrin viestissä[6].

Trotter opiskelee Tennesseen yliopistossa rikosoikeutta.[1]

Henkilökohtaiset ennätykset[2][muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]