Daniil Granin

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Daniil Granin Dmitri Medvedevin kanssa tammikuussa 2009. Kaulassa kirjailijalle myönnetty apostoli Andreaksen kunniamerkki.

Daniil Aleksandrovitš Granin (ven. Дании́л Алекса́ндрович Гра́нин, oikea sukunimi German, Ге́рман; s. 1. tammikuuta 1919 nykyisen Kurskin alueen Volyn[1][2]) on venäläinen kirjailija.

Daniil Granin syntyi metsänhoitajan perheeseen. Isä karkotettiin Siperiaan ja äiti elätti perhettä ompelijana Leningradissa.[3] Vuonna 1940 Daniil valmistui Leningradin polyteknisen instituutin sähkötekniikan tiedekunnasta. Hän työskenteli insinöörinä Kirovin tehtaalla ja osallistui toiseen maailmansotaan panssarijoukkojen komentajana.[4] Vuonna 1942 hän liittyi Neuvostoliiton kommunistiseen puolueeseen.[2] Sodan jälkeen Granin työskenteli sähköverkkolaitoksen päällikkönä ja suoritti jatko-opintoja.[4]

Graninin kirjailijanura alkoi vuonna 1949. Hänen tuotantonsa keskeinen teema ovat tiedemiesten, insinöörien ja keksijöiden työhön liittyvät eettiset ja yhteiskunnalliset ongelmat.[4] Ensimmäinen menestysteos, romaani ”He etsivät” (Iskateli, 1954) kertoo ihanteellisesti byrokratiaa, välinpitämättömyyttä ja pyrkyryyttä vastaan taistelevasta tiedemiehestä. ”Häiden jälkeen” (Posle svadby. 1958) kuvaa komsomolin maaseudulle lähettämän nuoren keksijän kokemuksia. Nikita Hruštšovin suojasään hengessä kirjoitetun romaanin ”Päin ukkosta” (Idu na grozu, 1962) aiheena on uuden ja vanhan ajattelun kamppailu tiedemaailmassa.[2] Sodanvastaista tuotantoa edustaa Ales Adamovitšin kanssa laadittu dokumentaarinen teos ”Leningradin piiritys” (Blokadnaja kniga, 1979).[4] Granin on työskennellyt myös matkakirjailijana ja esseistinä.[5] Hänen teostensa pohjalta on tehty useita elokuvia.[6]

Kirjailijalle on myönnetty sosialistisen työn sankarin arvonimi, kaksi Leninin ja useita muita kunniamerkkejä sekä Neuvostoliiton (1977) ja Venäjän (2001) valtionpalkinnot. Hän on toiminut aktiivisesti Neuvostoliiton kirjailijaliitossa ja kansalaisjärjestöissä. Gorbatšovin aikana Granin valittiin Neuvostoliiton kansanedustajaksi.[3]

Suomennettuja teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • He etsivät: romaani. Petroskoi: Karjalan ASNT:n valtion kustannusliike, 1957.
  • Häiden jälkeen. Suom. Ritva Allinen. Helsinki: Kansankulttuuri, 1961.
  • Päin ukkosta: romaani. Suom. Roy Širokov. Moskova; Petroskoi: Edistys, 1964.
  • Ales Adamovitš & Daniil Granin. Leningradin piiritys: kohtaloita saarretussa kaupungissa. Englannin kielestä suomentanut Päivi Paju. Helsinki; Jyväskylä: Minerva, 2008.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Bolšaja Sovetskaja Entsiklopedija, tom 7, s. 251. Moskva: Sovetskaja Entsiklopedija, 1972.
  2. a b c Kratkaja literaturnaja entsiklopedija Viitattu 3.10.2010. (venäjäksi)
  3. a b Kto jest kto v sovremennoi kulture Viitattu 3.10.2010. (venäjäksi)
  4. a b c d Russkije pisateli, XX vek. Biobibliografitšeski slovar. Tšast 1, s. 392. Moskva: Prosveštšenije, 1998. ISBN 5-09-006993-X.
  5. Russkije pisateli, XX vek. Biobibliografitšeski slovar. Tšast 1, s. 392–393. Moskva: Prosveštšenije, 1998. ISBN 5-09-006993-X.
  6. Russkije pisateli, XX vek. Biobibliografitšeski slovar. Tšast 1, s. 393. Moskva: Prosveštšenije, 1998. ISBN 5-09-006993-X.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]