Daniel Branca
Daniel Branca (7. joulukuuta 1951 Buenos Aires, Argentiina – 28. tammikuuta 2005 Buenos Aires, Argentiina) oli argentiinalainen sarjakuvapiirtäjä.
Aku Ankka oli Brancalle tuttu jo lapsuudesta saakka, sillä espanjankielistä Aku Ankka -lehteä oli ilmestynyt jo vuodesta 1944. Ensimmäisen työpaikkansa Branca sai taiteen alalta 16-vuotiaana, kun hänet palkattiin mainostoimistoon tekemään suunnittelijan ja animaattorin töitä[1][2].
Vuonna 1976 Branca muutti Espanjaan ja asettui Barcelonaan,[3] joka oli tuolloin espanjalaisen sarjakuvan keskus. Jonkin aikaa Branca teki sekalaisia kuvitustöitä, kunnes vuonna 1977 hänelle tarjoutui mahdollisuus piirtää Disney-sarjoja tanskalaiskustantamo Egmontille. Branca tarttui tilaisuuteen ja ryhtyi piirtämään ankkasarjoja.[1] Hän käytti esikuvinaan Carl Barksin klassikkotarinoita. Branca on tehnyt Aku Ankka -lehtiin myös erilaisia kansikuvia, joita nähtiin erityisesti 1980-luvulla.
Branca muutti takaisin Buenos Airesiin 1990-luvun puolivälissä.[3] Branca kuoli sydänkohtaukseen tammikuun lopulla 2005 53-vuotiaana.[2]
Lähteet [muokkaa]
- ↑ a b Daniel Branca Lambiek. Viitattu 26.7.2010. (englanniksi)
- ↑ a b Ronkainen, Timo: Ankkapiirtäjä Daniel Branca kuoli 31.1.2005. Kvaak.fi. Viitattu 26.7.2010.
- ↑ a b Daniel Branca COA-hakukone. Viitattu 26.7.2010. (englanniksi)
Sivulta puuttuu