Dancehall

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Suosittu jamaikalainen dancehall -artisti Bounty Killer esiintyy.

Dancehall on reggaen alalaji. Se kehittyi reggaesta 1970- ja 1980-lukujen taitteessa, kun digitaaliset rytmit tulivat reggaeartistienkin käyttöön. Moderni dancehall tunnetaan Euroopassa myös nimellä ragga. Dancehall reagoi Jamaikalla sanoituksissaan erittäin nopeasti monentasoisiin yhteiskunnallisiin ilmiöihin maan ja taivaan välillä hyvinkin suorasanaisesti. Siksi monet kappaleet joutuvat Jamaikalla radioiden soittokieltoon mutta saattavat soida tiheään tahtiin "saaren" lukuisissa sound systemeissä. Tyylin ensimmäisiä kansainvälisiä tähtiä oli Shabba Ranks.

Tyylin syntyyn vaikutti osaltaan kehittyvät ohjelmoitavat rumpukoneet ja kosketinsoittimet. Niiden hinnan laskiessa oli mahdollista luoda taustat ilman kallista studiota tai muusikkoryhmää.[1] Toinen lähtökohta oli tiskijukkien instrumentaali- ja dub-versioiden päälle esittämät vapaamuotoiset tunnelmannostatuspuheet ja tekstit l. toustaus. Siirtolaisuuden kautta ragga sekä New Yorkin rap ovat olleet vuorovaikutuksessa kummankin tyylin syntymisessä ja kehityksessä.

Vieraillessaan Suomessa 1985 Grandmaster Flash totesi haastattelussa rapin juurista kysyttäessä: "Jamaikalainen toasting, blues sekä Last Poets"[2]

Sana dancehall viittaa jamaikalaiseen tanssihalliin, jossa tyylisuuntaus sai alkunsa. Ensimmäinen dancehall-tähti oli Prince t. King Jammy kappaleella "Under Me Sleng-Teng". Sen tausta tehtiin halvalla kosketinsoittimella, josta valittua rytmiä hidastettiin reggaeta muistuttavaksi. Rytmi sai nimensä tästä hitistä ja sen päälle tehtiin nopeasti 200 muuta kappaletta.[1]

Suosituimpia dancehall-artisteja nykyään ovat mm. Elephant Man, Sizzla, Buju Banton, Capleton, Beenie Man, Bounty Killer, Sean Paul ja Bob Marleyn poika Damian "Junior Gong" Marley. Suomessa tyylisuuntaa edustaa muun muassa Nopsajalka. Mohombi hyödyntää "Bumpy Ride" hitissään modernin dancehallin nopeaa rytmiä yhdistäen siihen melodisen R&B -laulutyylin ja pop-musiikin rakenteen kertosäkeineen.

Rajuja tekstejä ja suosion vaimeneminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Slackness ja gunlyrics ovat tyylin alalajeja, joiden erottelu perustuu teksteihin.

Slack- tyylin sanoitukset ovat korostetun miehisiä aina halventavuuteen asti. Tyylin nimi tuli Winston Rileyn ja General Echon LP-levystä Ranking Slackness, jonka sanoitukset olivat ennenkuulemattoman suorasukaisia. King Yellowman oli suuntauksen ensimmäinen tähti, mutta hän pystyi myös kantaaottaviin teksteihin ja hallitsi varsinaisen toustaamisen. Hän julkaisi ensimmäisena live-dj albumin nimeltä Live at Aces.

Buju Banton sai ankaraa kritiikkiä "Love Me Brownie" - kappaleestaan, koska sen katsottiin edustavan mustan väestönosan sisäistä rasismia ja naisen alistamisen ihannointia."Boom bye bye" puolestaan oli äärimmäinen kannanotto homoseksuaalisuutta vastaan ja käytännössä tuhosi mahdollisuudet esimerkiksi Englannin markkinoilla.[1] Buju Banton muutti myöhemmin tyylinsä sekä musiikillisesti että teksteiltään lähemmäksi roots reggae -tyyliä, mutta on korostanut ettei kadu aikaisempia lauluja.

Gunlyrics-tyylin tekstit ovat rajua katuelämää ja väkivaltaisuutta kuvailevia vertautuen gangsta-rap tyyliin. Nimensä tyyli on saanut aseiden korostetusta asemasta teksteissä. Bounty Killer edustaa tätä tyyliä.

Näiden tyylien ääripiste saavutettiin 1990 - luvun puolivälissä, jolloin hallinto puuttui sound systemien toimintaan, koska tekstien katsottiin lisäävän väkivaltaa dancehall- tapahtumissa, joissa muutenkin esiintyi jengitappeluita.[1] Äänenvoimakkuutta rajoitettiin niin että se rajoittui tarkemmin itse tapahtuman alueelle ja myöhäisiltana vain alueen sisäpuolelle. Lopulta gunlyrics - tekstejä ei enää sallittu mutta myös yleisö oli jo alkanut saamaan tyylistä tarpeekseen, mikä johti melodisemman reggaen paluuseen jota edusti mm. Garnett Silk.

Suosikit vaihtuvat dancehall - tyylissä varsin nopeasti ja myös sen sisällä muodissa olevat taustarytmit muuttuvat nopeasti, mikä edellyttää nopeaa reagointia. Tästä syystä ulkomailla menestyvät artistit saattavat jäädä kotimaassaan nousevien tähtien vuoksi vähemmälle huomiolle. Esimerkiksi Shabba Ranks menetti kotimaan yleisönsä tällä tavoin[1]


Lähde

Heikki Hilamaa, Seppo Varjus - Regggae! Jamaikan pop-musiikki 1959-1997 Like 1997 ISBN 951-578-494-8

Viitteet

  1. a b c d e Reggae! Jamaikan pop 1959-1997 s.117-140
  2. Soundi-lehti 3/1985 Jussi Niemi, Jari Uusikartano


Tämä musiikkiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.