Conrad Black

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Conrad Moffat Black, Baron Black of Crossharbour, PC, O.C., KCSG (s. 25. elokuuta 1944 Montreal) kanadalaissyntyinen liikemies ja entinen lehtimagnaatti. Black luopui Kanadan kansalaisuudestaan vuonna 2001 saadessaan elinikäisen aatelisarvon päästäkseen Ison-Britannian ylähuoneeseen. Black oli konservatiivipiirien johtava mielipidevaikuttaja ja hallitsi noin 600 lehteä, joihin kuuluivat mm.: The Daily Telegraph, The Sunday Telegraph, The Spectator, Jerusalem Post ja Chicago Sun-Times. Hänet tuomittiin myöhemmin petoksista ja kavalluksista 6,5 vuoden vankeuteen Yhdysvalloissa.

Blackin isä George Montegu Black, Jr. oli kansainvälisen panimoyrityksen Canadian Breweries johtaja. Hänen äitinsä oli Jean Elizabeth Riley, Great-West Life Assurance Companyn perustajan Conrad Stephenson Rileyn tytär.

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Blackin liikemiesura alkoi varhain, kun hän 14-vuotiaana myi käymässään torontolaisessa eliittikoulussa Upper Canada Collegessa luokkatovereilleen varastettuja koepapereita yhteensä 1400 $ hintaan. Hän joutui erotetuksi koulusta, mutta suoritti kuitenkin tutkinnon historiasta Carleton Universityssa, oikeustieteestä Lavalissa MA:n McGillissa.[1]

Blackin perhe perusti Ravelston Corporationin vuonna 1969 sijoituksiaan varten. Se osti ja toimitti pientä englanninkielistä Sherbrooke Recordia Sherbrookessa Québecissa. Vuonna 1971 Black perusti Sterling Newspapers Groupin[1]. Vuonna 1978 hän nousi Argus Corporationin johtoon, josta asemasta perusti Hollinger Groupin[1].

Vuonna 1985 The Economistin toimittaja Andrew Knight sai Blackin suostuteltua sijoittamaan kituvaan The Daily Telegraphia julkaisevaan Telegraph Groupiin. Tällä Black teki sisääntulon brittiläiseen mediaan. 1990-luvulle mennessä hänen yhtiöillään oli yli 400 sanomalehteä Pohjois-Amerikassa ja hän hallitsi 60 % lehdistä Kanadassa, sekä satoja Yhdysvalloissa, Isossa-Britanniassa, Australiassa ja Israelissa[1]. Vuonna 1999 Hollingerin tulot olivat kaksi miljardia vuodessa[1]. Monista näistä hän luopui vuosikymmenen lopulla, kuten myydessään 150 lehteä CanWest Global Communications Corpille.

Kuningatar tarjosi Blackille aatelisarvoa jo aiemmin pääministeri Tony Blairin neuvosta ja William Haguen pyynnöstä. Kuitenkin Kanadan pääministeri Jean Chrétien esti tämän vedoten vuoden 1919 Nicklen päätökseen, jonka mukaan kuningattaren ei pitäisi myöntää aseman tai aatelisarvon sisältäviä arvonimiä kanadalaisille. Black otti kaksoiskansalaisuuden ja luopui myöhemmin kokonaan Kanadan kansalaisuudesta, jolloin sai aatelisarvon Baron Black of Crossharbour in the London Borough of Tower Hamlets, ja istui ylähuoneessa konservatiivipuolueen riveissä. Hän on myös kuningattaren Kanadan valtaneuvoston jäsen vuodesta 1992.

Black ja vaimonsa Barbara Amiel tunnettiin ylellisistä juhlistaan, joita he järjestivät kotonaan Lontoon Kensingtonissa. Heillä oli huvilat myös Torontossa ja Palm Beachilla ja asunto Manhattanilla.[1]

Kirjallinen ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Black kirjoitti aikoinaan pro gradunsa Kanadan pääministeristä Maurice Duplessisista ja se julkaistiin kirjana 1977 nimellä Duplessis (ISBN 0-7710-1530-5).

Black julkaisi myös omaelämäkertansa 1993 nimellä A Life in Progress (ISBN 9781550135206).

Hänen ollessaan Hollinger Internationalin toimitusjohtajana yhtiö käytti miljoonia Yhdysvaltain presidentti Franklin D. Rooseveltin yksityisten paperien hankkimiseen. Näistä muotoutui 1280-sivuinen elämäkerta Franklin Delano Roosevelt, Champion of Freedom (ISBN 978-1586481841), joka julkaistiin 2003.

Hän on myös julkaissut vaihtoehtoista historiaa käsittelevän What Might Have Been, joka spekuloi sillä ajatuksella, etteivät japanilaiset olisi hyökänneet Pearl Harboriin vuonna 1941.

Vuonna 2007 Black julkaisi Richard M. Nixonin elämänkerran nimeltä Richard M. Nixon: A Life in Full (ISBN 978-1586485191), joka sekin käsittää 1152 sivua.

Oikeusjutut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 2003 tienoilla osakkeenomistajat alkoivat kyseenalaistaa Blackin toimitusjohtajana ja johtokunnan puheenjohtajana johtaman Hollinger Internationalin taloudenpitoa. Hollingerin johtokunnan muodostaman komission mukaan Blackille ja johtajille oli maksettu ylimääräistä ja osakkeenomistajat vaativat sen takaisinmaksua. Vuoden 2004 alussa Hollinger Internationalin johtokunta erotti Blackin ja haastoi hänet oikeuteen 200 miljoonan vahingonkorvauksista.[1]

Blackin lakiongelmat muuttuivat rikostutkinnaksi marraskuussa 2005, kun Chicagon syyttäjänvirasto haastoi hänet oikeuteen kahdeksasta postihuijauksesta ja yhdestä verkkohuijauksesta. Joulukuussa syytteisiin lisättiin rahanpesu, oikeuden toiminnan vaikeuttaminen ja pimeät kaupat (racketeering). Vuonna 2006 nostettiin syytteet veropetoksesta.

Black joutui oikeuteen maaliskuussa 2007. Osakkeenomistajilta oli kavallettu yhteensä 6,4 miljoonaa dollaria (3,2 miljoonaa puntaa) kolmen kaupan yhteydessä, josta Black sai itse suoraan 3,5 miljoonaa dollaria. Hän syyllistyi myös oikeuden vaikeuttamiseen tuhotessaan todisteita jutun aikana. Valvontakamera kuvasi hänet 20. toukokuuta 2005 Torontossa kantamassa 13 laatikkoa papereita toimistostaan Cadillaciinsa.[2]

Black tuomittiin 13. heinäkuuta 2007 oikeuden vaikeuttamisesta ja kolmesta mail fraudista. Hän sai 6,5 vuoden tuomion.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g CBC
  2. Times
  3. Conrad Black sentenced to 6.5 years for fraud Guardian. Viitattu 10.12.2007.