Chuck Metcalf
Chuck Metcalf (8. tammikuuta 1931 Grand Rapids, Michigan – 11. tammikuuta 2012 Santa Fe, New Mexico) oli yhdysvaltalainen jazzbasisti ja -säveltäjä.[1][2]
Metcalfin vanhemmat olivat musiikinopettajia. Metcalf itse aloitti lapsena viulun- ja pianonsoiton. Hän kiinnostui boogie woogie -tyylisestä soitosta ja siirtyi varhaisessa teini-iässään bassonsoittoon. Häneen tekivät voimakkaan vaikutuksen noihin aikoihin ilmestyneet ensimmäiset bebopin levytykset.[2] Vuonna 1946[3] Metcalf muutti isänsä kanssa Pasadenasta Seattleen. Hän jatkoi bassonsoittoa high school -aikanaan.[2] Valmistuttuaan Highline High Schoolista Metcalf opiskeli arkkitehtuuria Washingtonin yliopistossa. Opiskeluaikanaan hän meni naimisiin opiskelutoverinsa Joni Metcalfin (o.s. Swartz) kanssa; tämä esiintyi myöhemmin laulajana ja pianistina. Metcalf saavutti menestystä arkkitehtinä, ja The Seattle Times -lehti palkitsi hänet heinäkuussa 1960 Home of the Month -tunnustuksella. Hän erosi Joni Metcalfista vuonna 1960 ja meni tämän kanssa jälleen naimisiin vuonna 1962, mutta avioliitto päättyi toisellakin kerralla avioeroon.[3] Metcalf jatkoi osa-aikaista toimintaa basistina, mutta päätti 1960-luvulla siirtyä päätoimiseksi jazzbasistiksi.[2] Hän avusti vuonna 1966 Seattle Jazz Societyn perustamisessa.[3] Metcalf pääsi tekemään yhteistyötä muiden muassa Anita O'Dayn, Joe Venutin, Mose Allisonin, Benny Goodmanin, George Shearingin ja Kenny Rankinin kanssa.[2][3][4]
Vuonna 1972 Metcalf muutti San Franciscoon. Hän osallistui Mark Murphyn albumin Stolen Moments levyttämiseen ennen lähtöään New Yorkiin vuonna 1979. Vuonna 1980 hän teki kiertueen Dexter Gordonin kanssa. Palattuaan Seattleen Metcalf kiersi Ernestine Andersonin ja Bert Wilsonin kanssa ennen kuin lähti Alankomaihin syventyäkseen paikalliseen jazzelämään. Palattuaan jälleen Seattleen vuonna 1985 Metcalf kiersi ja levytti Bert Wilsonin kanssa. Hän teki esiintymisiä myös Jim Pepperin, Frank Morganin ja oman kvartettinsa kanssa.[2] Uransa aikana hän myös opetti Haagin kuninkaallisen konservatorion, Western Washington Universityn ja Cornish Collegen jazzohjelmissa.[4]
Vuonna 1989 Metcalf julkaisi ensimmäisen leaderina tekemänsä CD-levyn Dan Greenblattin Bopware-yhtiöllä. Albumin nimi oli Elsie Street; siinä kuullaan Metcalfin sävellyksiä, ja pianoa albumilla soittaa George Cables. Vuonna 1991 seurasi oktettilevytys Help Is Coming.[2] 1980–1990-lukujen vaihteessa Metcalfin oktetissa toimi muiden muassa Dan Greenblatt.[3] Molemmat mainituista levyistä palkittiin Earshot Jazz Best NW Recording -tunnustuksella. Bert Wilson on myös tuottanut FMO-levymerkillään useita CD-levyjä, joissa Metcalf soittaa.[2] Vuonna 1991 Metcalf tuli valituksi Earshot Jazz Hall of Fameen. 1990-luvun puolessavälissä hän palasi San Franciscoon.[3] Vuonna 2004 hän julkaisi oman kvartettinsa kanssa kolmannen leaderina tekemänsä albumin, Thinking of You.[2][4] Vuonna 2010 Metcalf muutti Santa Feen, jossa hän jatkoi esiintymistä pianisti John Rangelin, kitaristi Pat Malonen, rumpali Peter Amahlin, saksofonisti Doug Lawrencen ja saksofonisti Richie Colen kanssa. Metcalf kuoli 81-vuotiaana neuroendokriiniseen syöpään.[2] Hänellä oli kolme lasta: Sarah, Stephen ja Matthew.[3]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
| ||||||||||||||||||
