Chris Rock

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Chris Rock vuonna 2012.

Chris Rock (s. 7. helmikuuta 1965 Andrews, Etelä-Carolina) on yhdysvaltalainen stand up -koomikko ja näyttelijä.[1] Hän vietti lapsuutensa Brooklynissa, New Yorkissa, mikä inspiroi Rockin käsikirjoittamaan Lapsuuteni luuserina -televisiosarjaa. Uransa aikana hän on ollut mukana tekemässä myös monta muuta komedia- ja sketsiohjelmaa. Saturday Night Live -ohjelmassa hän esiintyi vuosina 1990–1993 ja The Chris Rock Show’ssa 1997–2000.

Rock isännöi Oscar-gaalaa vuonna 2004. Hän on esiintynyt myös Suomessa Juuso & Tuomas Experience -talkshow’ssa vuonna 2005. Hän on esiintynyt muun muassa elokuvissa Tappava ase 4, Bad Company, Dogma, Head of State, Luunmurskaajat, Nurse Betty ja Eläintohtori sekä ääninäytellyt animaatioelokuvissa Madagascar, Mehiläisen elokuva ja Osmosis Jones.

Rock sai tähden Hollywoodin Walk of Fame -kävelykadulle vuonna 2003. Hän on voittanut lukuisia Emmy- ja Grammy-palkintoja.[1] Vuonna 2004 hän pääsi kaikkien aikojen sadan parhaan stand up -koomikon listalla sijalle viisi yhdysvaltalaisen televisiokanava Comedy Centralin äänestyksessä.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Chris Rock: Biography tvguide. Viitattu 23.11.2013.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä näyttelijään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.