Bingo
Bingo on onnenpeli, joka kehitettiin Italiassa 1530-luvulla, josta se levisi Ranskaan 1700-luvun lopulla ja 1900-luvulla Yhdysvaltoihin.[1] Tuolloin bingoa pelattiin pavuilla. Siitä pelin nimi on saanut alkunsa, sillä sana bean on suomeksi papu.
Beano ei kaikkien amerikkalaisten suuhun taipunut, joten vuosien saatossa se vääntyi muotoon bingo, joka sopii pohjoisamerikkalaisten suuhun paremmin.[2] Suomeen Bingo saapui Ruotsista 1960-luvun lopulta ja ajoittain se on ollut hyvinkin suosittu rahapeli.[1]
Pelin tarkoituksena on pelaajan saada tietynlainen pelikuvio. Pelissä arvotaan numeroita 1–75 tai 1–90 väliltä, peliversiosta riippuen. Perinteisessä bingopelissä pelaajalla on pelattavaan pelikortti, johon on merkitty tietty määrä ruudukkoja. Arvottujen numeroiden toivotaan muodostan omalla ruudukolla vaaka-, pysty tai kulmasta kulmaan-rivejä.[3]
Bingo on muualla maailmassa sekä internetissä suosituinta rahalla pelattuna, mutta Suomessa bingovoittoja ei saa lain mukaan jakaa rahana, vaan voittojen on oltava tavarapalkintoja. Suomalaisissa bingohalleissa suosituimpia palkintoja ovatkin erilaiset lahjakortit[4], elintarvikkeet kuten kahvi tai joulukinkku sekä kodinelektroniikka.
Tällä vuosituhannella bingohallien määrä on vähentynyt, mutta vanhempi väki pelaa peliä edelleen aktiivisesti lähes jokaisella suuremmalla paikkakunnalla ympäri Suomen. Internetissä pelattava bingo on kuitenkin laskenut bingon pelaajien keski-ikää.[5] Nykyään bingopelit pyörivät bingohalleissa suurimmilta osin koneistetusti, eli numeroiden arvonta ja kuulutus tapahtuu tietokoneohjelmalla ja pelaaminen automaattitauluilla, jotka ilmoittavat bingot automaattisesti.
Erityyppisiä bingoja löytyy myös seurapeliversioina, kuten lapsille tarkoitetut yksinkertaiset seurapelibingot, myös sellaisia, joissa numerot on korvattu esimerkiksi eläinhahmoilla.
Nykyaikana on yleistynyt internetissä pelattava bingopeli, joka on erittäin suosittua muun muassa Yhdysvalloissa ja Pohjoismaissa. [6] Internetissä pelattavasta bingosta on olemassa yksin pelattavia sekä monen pelaajan versioita. Nettibingoa pystyy pelaamaan monen pelintarjoajan sivuilla. Suomessa nettibingoa tarjoaa Veikkaus Oy. Pelintarjoajat järjestävät bingoissa erilaisia sivupelejeä, kuten tietovisoja, joiden tarkoituksena on yhteisöllisyyden rakentaminen. Moninpeleille on ominaista vahva yhteisöllisyys, jolloin bingon parissa tutustuneet henkilöt luovat omia bingopiirejään järjestäen muun muassa yhteisiä internetbingoiltamia.
Lähteet [muokkaa]
- ↑ a b Bingon Historia - Kuinka bingo ja moderni bingo-peli syntyi Nettibingo.com. Viitattu 7.2.2009.
- ↑ Oppaasi nettibingoon Bingohallit.com. Viitattu 18.12.2012.
- ↑ Bingopelin säännöt loimaanleisku.sporttisaitti.com. Viitattu 22.4.2011.
- ↑ Tuottojen parantaminen vaatisi yhteistyön tehostamista Turun Sanomat. 23.12.2002. Viitattu 7.2.2009.
- ↑ Bingon pelaajien keski-ikä laskenut Viitattu 20.5.2009.
- ↑ Bingon historia - Lyhyt oppimäärä Viitattu 9.2.2009.
Sivulta puuttuu