Aznauri

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Aznauri (georg. აზნაური; monikko aznaurni, აზნაურნი, tai aznaurebi, აზნაურები) oli Georgian aatelin luokka. Termiä käytettiin alun perin kaikista aatelisista, mutta myöhäiskeskiajalla se alkoi tarkoittaa vain alhaisaatelia.

Termi on sukua pahlavin sanalle āzāt-ān, "vapaa" tai "aatelinen". Persian kuningas Sapor I:n (241–272?) aikaisessa kivikaiverruksessa luokkaa pidetään vapaan aateliston alhaisimpana, ja se vertatutuu Armenian azat-aatelistoon. Varhaisin maininta aznaurista on Georgian hagiografista kirjallisuutta edustavassa 400-luvun teoksessa "Pyhän kuningatar Šušanikin marttyyrius". Myöhemmässä Leonti Mrovelin laatimassa kronikassa "aznauri"-sanan väitetään tulleen puolilegendaariselta Azon-hallitsijalta (georgian kielessä –uri on yleinen adjektiivisuffiksi). Kronikan mukaan Azonin tuhannen sotilaan armeija hylkäsi hänet, minkä jälkeen hänen voitokas kilpailijansa Parnavaz I nimesi sotilaat aznauriksi. Etymologia on kuitenkin selkeästi virheellinen.[1]

Georgian geneerisesti nimellä "aznauri" tunnettu feodaaliaristokratia alkoi jakautua eri luokkiin jo 800–900-luvuilla. Korkeampi luokka alettiin erottaa muista käyttämällä "didebuli"-arvonimeä. Se viittasi aznaurin jäseniin, joilla oli "dideba"-virka, erityisen korkea hovivirka. Myöhemmin keskiajalla aznaurin jäsenen (nyt ei-itsenäisen aatelisen) ja tavadin tai mtavarin (dynastisen ruhtinaan) välille alettiin tehdä selkeämpi ero; 1400-luvulta alkaen aznaurin jäsentä pidettiin maallisen tai kirkollisen herransa "orjana" (qma). Riippuvaisuussuhteelle tehtiin myöhemmin viralliset säännöt kuningas Vakhtang VI:n lakikokoelmassa, joka kirjattiin ylös vuosien 1705–1708 välillä ja jonka avulla säänneltiin väljästi georgialaisen feodalismin muotoa (batonqmoba) vielä senkin jälkeen, kun Venäjän keisarikunta oli liittänyt Georgian itseensä 1800-luvun alussa. 1820-luvulla aznauria alettiin pitää Venäjän (tittelitöntä) dvorjanstvo-aatelia vastaavana.[2][3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Rapp, Stephen H.: Studies In Medieval Georgian Historiography: Early Texts And Eurasian Contexts, s. 266, 276, 316. Peeters Bvba, 2003. ISBN 90-429-1318-5.
  2. Suny, Ronald Grigor: The Making of the Georgian Nation, s. 22, 337. Indiana University Press, 1994. ISBN 0253209153.
  3. Lordkipanidze, Mariam: Georgia in the XI-XII centuries (Translated and edited by George B. Hewitt) 1987. Ganatleba.