Parnavaz I

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Parnavaz I
Iberian kuningas
Edeltäjä -
Seuraaja Saurmag I

Parnavaz I (georg. ფარნავაზი, nimi kirjoitettu myös Pharnavaz, Parnawaz tai Farnavaz) oli georgialaisen Kartlin kuningaskunnan eli antiikin lähteiden Iberian ensimmäinen kuningas. Keskiaikainen georgialainen kirjallinen perinne pitää häntä Kartlin kuninkuuden ja Parnavaziani-dynastian perustajana. Häntä ei suoraan mainita ei-georgialaisissa lähteissä, eikä hänen mahdolliselta hallituskaudeltaan ole säilynyt tietoja, jotka varmistaisivat hänet ensimmäiseksi georgialaiseksi kuninkaaksi. Hänen tarinansa on täynnä legendaarista kuvakieltä ja symboliikkaa; lieneekin mahdollista, että historiallisten faktojen unohtuessa todellinen Parnavaz "sai legendaarisen fasadin" ja nousi esikristillisen monarkin prototyypiksi georgialaisissa vuosikirjoissa.[1] Keskiaikaisen aineiston pohjalta suurin osa tutkijoista on sijoittanut Parnavazin hallituskauden 200-luvulle ennen ajanlaskun alkua: prinssi Vakhušti vuosille 302–237 eaa., Cyril Toumanoff vuosille 299–234 eaa. ja Pavle Ingoroqva vuosille 284–219 eaa.[2]

Keskiaikaiset tekstit ja historiallinen konteksti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Noin vuonna 800 laaditun "Kuninkaiden elämä" -kronikan mukaan Parnavazilla oli aatelinen suku, joka ulottui Kartlin myyttiseen kantaisään Kartlosiin saakka. Hänen setänsä Samaralla oli mamasakhlisin ("talon isän") asema Mtskhetan ympäristön georgialaisten heimojen keskuudessa. Parnavazin äidin väitetään olleen iranilainen. On hyvä huomata, että vaikka Parnavazin koko tarina on kristityn kronikoitsijan kirjoittama, se on täynnä muinaista iranilaistyyppistä kuvakieltä ja mystisiä viittauksia, jotka heijastelevat arkeologisesti todistettuja kulttuurisia ja oletettavasti myös poliittisia yhteyksiä ajan Kartlin ja Iranin välillä. Myös nimi "Parnavaz" on tästä havainnollinen esimerkki: sen juuri par- perustuu persian sanaan farnah, jumalalliseen säteilyyn, jonka muinaiset iranilaiset uskoivat olleen oikeutetun hallitsijan merkki (vertaa khvarenah).[3] Dynastinen nimi Parnavaziani ("Parnavazista", "Parnavazin mukaan nimetty") on myös säilynyt varhaisissa armenialaisissa kronikoissa muodoissa P'arnawazean (Faustus 5.15; 400-luku) ja P'arazean (Armenian historia 14; luultavasti 400-luvun alusta) tunnustuksena siitä, että Parnavaz-nimisen kuninkaan ymmärrettiin olevan georgialaisen dynastian perustaja.[1]

Georgialaisten vuosikirjojen mahdollisesti taiteellisesti tasapainoisimmassa osassa kerrotaan Parnavazin elämä syntymästä hautaukseen saakka.[4] Nuoren Parnavazin perhe tuhotaan, ja Aleksanteri Suuren myyttisen Kartlin-sotaretken aikana hallitsemaan asettama Azo anastaa hänen perintönsä. Hän kasvaa isättömänä, mutta maaginen uni, jossa hän voitelee itsensä Auringon olemuksella, aiheuttaa käännekohdan. Näky vakuuttaa hänet "omistautumaan jaloille teoille". Seuraavaksi hän lähtee metsästämään, ja kohtaa jahdatessaan peuraa suuren aarteen, joka on varastoitu kätkettyyn luolaan.[5] Parnavaz hakee aarteen ja käyttää sen uskollisen armeijan rakentamiseen tyrannimaista Azoa vastaan. Häntä auttaa Kudži, Egrisin herra (antiikin kirjoittajien Kolkhis – Kudžista ei kerrota muissa lähteissä), joka menee lopulta naimisiin Parnavazin sisaren kanssa. Kapinallisiin liittyy myös tuhat Azon sotilasta, joihin viitataan anakronistisesti roomalaisina. Voitokkaan Parnavazin väitetään nimittäneen heitä aznauriksi (eli aatelisiksi) Azon mukaan (tämä etymologia on kuitenkin virheellinen).[1]

Hallitsijana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seuranneessa taistelussa Azo voitetaan ja surmataan, ja Parnavazista tulee Kartlin kuningas 27-vuotiaana. Hänen kerrotaan tunnustaneen seleukidien herruuden; seleukidit olivat Aleksanterin hellenistisiä seuraajia Lähi-idässä. Georgialaiset kronikat antavat heille geneerisen nimen Antiokhos.[1] Parnavazin sanotaan myös järjestäneen hallintonsa "iranilaisen" mallin mukaan[6] ja aloittaneen sotilaallis-hallinnollisen organisaation, joka perustui alueellisten kuvernöörien eli eristavien verkkoon.[7] Vaikka georgialainen ja antiikin lähteiden todistusaineisto tekee Kartlin ja seleukidien välisen yhteyden uskottavaksi (Toumanoff on jopa ehdottanut, että Kartlin kuninkaat saattoivat auttaa seleukideja hallitsemaan Armenian uudelleen voimistunutta orontididynastiaa[8]), Parnavazin väitetty eristavi-läänitysten uudistus on todennäköisesti keskiaikaisen aluejaon projektio kaukaiseen menneisyyteen.[9]

Parnavazin sanotaan sitten aloittaneen sosiaalisia ja kulttuurisia projekteja; hän valvoo kahta rakennusprojektia, Armazin idolin pystytystä vuoren kielekkeelle ja samannimisen linnoituksen rakentamista.[9] Hänen väitetään myös keksineen (tai uudistaneen) georgian aakkoset, jotka tosiasiassa kehitettiin kristinuskon omaksumisen jälkeen (noin 337 jaa.), mutta aramean aakkosten paikallisen erikoismuodon olemassaolosta esikristillisessä Georgiassa on arkeologisia todisteita.[10]

Kronikat kertovat Parnavazin hallinnon kestäneen pitkät 65 vuotta.[1] Kuolemansa jälkeen hänet haudattiin Armazin idolin eteen ja häntä palvottiin. Hänen pojastaan Saurmag I:stä tuli hänen seuraajansa valtaistuimelle.[11]

Parnavaz ja Arrianoksen Farasmanes[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Useat nykytutkijat ovat miettineet keskiaikaisen georgialaisen perinteen Parnavazin ja toisella vuosisadalla eläneen kreikkalais-roomalaisen historioitsijan, Anabasis Aleksandri -teoksen kirjoittajan Arrianoksen mainitseman Farasmaneen yhteyttä toisiinsa. Arrianos kertoo, että "Farasmanes (kreik. Фαρασμάυης), kovaresmialaisten kuningas" vieraili Aleksanterin luona 15 000 ratsastajan voimin ja vannoi tukevansa Aleksanteria, jos tämä tahtoisi aloittaa sotaretken Mustallemerelle ja alistaa kolkhislaiset, jotka Farasmanes nimeää naapureikseen. Farasmaneen ja Parnavazin nimien samankaltaisuuden lisäksi (molemmat nimet perustuvat ilmeisesti samaan juureen, iranilaiseen sanaan farnah) on mielenkiintoista huomata, että Kovaresmian kuningas Keski-Aasiassa kutsuu Kolkhista (nykyisen Länsi-Georgian eli muinaisen Kartlin/Iberian länsinaapuria) naapurivaltiokseen.[12] Georgialainen tutkija Giorgi L. Kavtaradze ehdottaa, että Arrianoksen kreikkalaiset kopioijat saattoivat sekoittaa Kovaresmian Khorzeneen, joka on antiikin nimi lounaisen Georgian suoalueille (keskiaikainen Tao-Klardžeti), jotka todellakin rajautuivat Kolkhikseen ja Pontokseen.[11][13]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Rapp, Stephen H.: Studies In Medieval Georgian Historiography: Early Texts And Eurasian Contexts. Peeters Bvba, 2003. ISBN 90-429-1318-5.
  • Rayfield, Donald: The Literature of Georgia: A History. Routledge, 2000. ISBN 0-7007-1163-5.
  • Suny, Ronald Grigor: The Making of the Georgian Nation: 2nd edition. Indiana University Press, 1994. ISBN 0253209153.
  • Toumanoff, Cyril: Studies in Christian Caucasian History. Georgetown University Press, 1963.
  • Yar-Shater, Ehsan, ed.: The Cambridge History of Iran. Cambridge University Press, 1983. ISBN 0521246938.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e Rapp, s. 276.
  2. Rapp, s. 274.
  3. Rapp, s. 275–276.
  4. Rayfield, s. 60.
  5. Rayfield, s. 61; Rapp, s. 276.
  6. Rapp, s. 275.
  7. Rapp, s. 277; Suny, s. 12.
  8. Toumanoff, s. 185.
  9. a b Rapp, s. 277.
  10. Lang, David Marshall: Iran, Armenia and Georgia. Viit. Yar-Shater, s. 515.
  11. a b Rapp, s. 280.
  12. Rapp, s. 279.
  13. Giorgi L. Kavtaradze: The Interrelationship between the Transcaucasian and Anatolian Populations by the Data of the Greek and Latin Literary Sources (The Thracian World at the Crossroads of Civilisations. Reports and Summaries. The 7th International Congress of Thracology. P. Roman (ed.)) 1996. Bucharest: Romanian Institute of Thracology. [vanhentunut linkki]
Edeltäjä:
Azo
Iberian kuningas
n. 299 eaa.234 eaa.
Seuraaja:
Saurmag I