Avanti! (orkesteri)
Avanti! (ital. Eteenpäin!) on suomalainen kamariorkesteri, jonka perustivat Esa-Pekka Salonen ja Jukka-Pekka Saraste vuonna 1983. Orkesterin kokoonpano vaihtelee jousikvartetin ja sinfoniaorkesterin välillä tilanteesta riippuen, lähtökohtana on itse musiikki eikä orkesterin kokoonpano. Avanti! syntyi tarpeesta korkealaatuiseen yhteismusisointiin innostuneiden ja taitavien muusikoiden kesken, sekä tietoisuudesta siitä, että suuri osa nykymusiikista ja muusta harvoin kuullusta ohjelmistosta saattaisi muutoin jäädä soittamatta.
Vuodesta 1986 on orkesteri järjestänyt Porvoossa Avanti!n Suvisoitto -musiikkijuhlan, joka kuuluu taidemusiikkiin keskittyneiden kesätapahtumien eturiviin. Orkesteri on esiintynyt ulkomailla muun muassa Salzburgin, Edinburghin ja Lockenhausin musiikkijuhlilla. Avantin taiteellisena johtajana toimii klarinetisti Kari Kriikku.
Sivulta puuttuu