Aurinkovertaus

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Aurinkovertaus on yksi Platonin vertauksista. Se on esitetty Valtion kirjassa VI (507b-509c). Se käyttää aurinkoa metaforana valon lähteestä, mitä ilmeisimmin tiedon valon lähteestä, jonka hän katsoi olevan Hyvän idea. Tätä pidetään usein Platonin näkemyksenä jumalasta. Vertaus käsittelee näin todellisuuden lopullista luonnetta ja sitä, kuinka saamme siitä tietoa. Valtiossa puhujana on esitetty Sokrates, mutta todellisuudessa ajatukset lienevät puhtaasti Platonin omia.

Silmä on Platonin mukaan erikoinen aistielinten joukossa siinä, että se tarvitsee toimiakseen välittäjän, valon. Vahvin ja paras valon lähde on aurinko. Sen valossa voimme tarkastella asioita selkeästi. Samaa voidaan hänen mukaansa sanoa käsitettävissä olevista asioista, eli kiinteistä ja ikuisista ideoista jotka ovat tieteellisen ja filosofisen tutkimuksen lopullisia kohteita.

»Ollessaan suuntautunut totuuden ja olevaisuuden valaisemaan kohteeseen [sielu] tajuaa ja tietää tämän ja siinä selvästikin on järki. Mutta kun se suuntautuu pimeänsekaiseen, syntyvään ja häviävään kohteeseen, sillä on vain luuloja, se hämärtyy ja muuttelee käsityksiään suuntaan ja toiseen, eikä siinä nyt näytä olevan juuri lainkaan järkeä.[1]»

"Syntyvällä ja häviävällä kohteella" Platon tarkoittaa tavallista näkyvää ja aistittavissa olevaa maailmaa ympärillämme. Jos yritämme ymmärtää, miksi asiat ovat niin kuin ne ovat ja mitä yleisiä luokkia voidaan käyttää erilaisten ympärillämme olevien kappaleiden ymmärtämiseen, ilman minkäänlaista viittausta ideoihin (universaaleihin), epäonnistumme täydellisesti, aivan kuin meiltä puuttuisi järki. Vastakohtaisesti "totuuden ja olevaisuuden valaisema kohde" on sama asia kuin Platonin ideamaailma, jota valaisee ideoista korkein, Hyvän idea. Koska todellinen olemassaolo sijoittuu ideoiden maailmaan, meidän täytyy Platonin mukaan suunnata ajatuksemme sinne saadaksemme tietoa. Muuten joudumme tyytymään pelkkään mielipiteeseen, jota voidaan verrata hetkellisiin varjoihin.

Platon sanoo myös, että sekä aurinko että Hyvä ovat kummatkin "syntymisen" lähteitä:

»[...] ettei aurinko anna näkyville kohteille vain näkymisen kykyä vaan myös synnyn, kasvun ja ravinnon, vaikka se ei itse olekaan sama kuin syntyminen. [..] ettei hyvällä ole tiedon kohteisiin vain sitä vaikutusta, että ne voidaan tietää, vaan että hyvä antaa niille myös olemassaolon ja olevaisuuden, vaikka hyvä itse ei olekaan olevaista vaan kohoaa arvoltaan ja voimaltaan olevaisen yläpuolelle.[2]»

Nykyisin monet lukijat saattavat pitää outona, että yhtä ja samaa asiaa kutsutaan Hyväksi, olemassaolon (ainakin ideoiden olemassaolon) lähteeksi, joksikin joka jotenkin valaisee kaikki muut ideat, ja universaaliksi. Kohdan perusteella monet ovat ajatelleet, että Platonille Hyvä oli sama kuin Jumala, mutta kohdasta esiintyy hyvin paljon erimielisyyksiä. Erityisesti on ollut vaikeaa tulkita, kuinka Hyvä Platonin mukaan "antaa [ideoille] myös olemassaolon ja olevaisuuden".

Aurinkovertaus on hyvä esimerkki siitä, kuinka metafysiikan ja tietoteorian kohteet ovat perinteisesti olleet toisiinsa kietoutuneita. Tieto siitä, mitä on hyvin perustavalla tasolla olemassa, antaa usein syvällistä tietoa siitä, mitä ja miten voidaan tietää, ja päinvastoin. Se myös havainnollistaa Platon tunnetuimmat näkökannat: rationalismin ja platonistisen realismin (koskien universaaleja).

Platon jatkoi todellisuuden ja tietämisen tasojen kuvaamista jaetun janan vertauksella (509d-513e). Välittömästi tämän jälkeen sama oppi esitetään kuuluisan luolavertauksen avulla (514a-520a).

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Platon: Valtio 508d.
  2. Platon: Valtio 509b.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Platon: Valtio. Teoksessa Teokset: Neljäs osa. Suomentanut Marja Itkonen-Kaila. Helsingissä: Otava, 1999. ISBN 951-1-15895-3.