Ateenalainen Apollonin temppeli

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Ateenalainen
Apollonin temppeli
Ateenalaisen Apollonin temppelin rauniot.
Ateenalaisen Apollonin temppelin rauniot.
Sijainti Delos, Kykladit, Etelä-Egean saaret, Kreikka
Koordinaatit 37°24′2″N, 25°16′1″E
Rakennustyyppi kreikkalainen temppeli
Valmistumisvuosi noin 425–417 eaa.
Tyylisuunta doorilainen
Osa Unescon maailmanperintökohdetta
Delos
Lisää rakennusartikkeleitaArkkitehtuurin teemasivulla

Ateenalainen Apollonin temppeli oli antiikin aikainen Apollonille omistettu kreikkalainen temppeli Deloksen saarella Kreikassa. Sen rauniot ovat osa Deloksen arkeologista aluetta, joka on Unescon maailmanperintökohde. Tarkemmin kohde on osa Deloksen Apollonin ja Artemiin pyhäkköaluetta.[1][2]

Ateenalaisen Apollonin temppelin raunioita.

Ateenalainen Apollonin temppeli rakennettiin klassisella kaudella noin vuonna 425–417 eaa. Sen rakennuttivat Delokselle ateenalaiset, joiden vallassa saari tuohon aikaan oli. Temppeli oli myöhäisin kolmesta Deloksen Apollonille omistetusta temppelistä, ja sijaitsi niistä keskimmäisenä. Sen eteläpuolella sijaitsi jonkin verran aiemmin rakennettu Deloslainen Apollonin temppeli ja pohjoispuolella arkaainen niin kutsuttu Poros-temppeli. Ateenalainen Apollonin temppeli tunnetaan myös nimellä Seitsemän veistoksen temppeli.[1][2]

Temppeli edusti doorilaista tyyliä. Sen pituus oli noin 17 metriä ja leveys noin 11 metriä. Temppeli oli amfiprostyylitemppeli ja sekä sen etu- että takapuolella oli kuusi pylvästä. Lännen puolisen julkisivun pylväiden takana oli pronaos, jonka edessä oli neljä suorakulmaista pylvästä, ja niiden takana länteen avautunut naos eli cella. Naoksen sisällä oli puolikaaren muotoinen tila kulttipatsaille.[1] Niitä oli seitsemän ja ne esittivät eri jumalia, mutta ei ole varmuutta siitä, mitkä jumalat olivat kyseessä.[2]

Temppelin edessä sen länsipuolella sijaitsi Apollonille omistettu, sarvista tehty Keraton-alttari.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Delos, Athenian Temple of Apollo Perseus. Viitattu 24.10.2016.
  2. a b c Stillwell, Richard & MacDonald, William L. & McAllister, Marian Holland (toim.): ”Delos, Greece”, The Princeton Encyclopedia of Classical Sites. Princeton, N. J.: Princeton University Press, 1976. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  3. Constantakopoulou, Christy: The Dance of the Islands: Insularity, Networks, the Athenian Empire, and the Aegean World, s. 32–33. Oxford Classical Monographs. OUP Oxford, 2010. ISBN 0191615455. Teoksen verkkoversio.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]