Armand van Helden

Wikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun
Armand van Helden

Armand van Helden on amerikkalainen, Bostonista kotoisin oleva DJ. Hän on yksi house-musiikin pioneeritekijöistä. Van Helden on myös tullut kuuluisaksi remixauksistaan, joita hän on tehnyt tunnetuille artisteille, kuten Britney Spearsille ja Janet Jacksonille.

Van Helden nousi klubiyleisön tietoisuuteen vuonna 1996 Tori Amoksen Professional Widow -kappaleesta tehdyllä remixillä. Miehen lopullinen läpimurto oli vuonna 1998 julkaistu 2 Future 4 U -albumi, jolta löytyy listahitti You Don´t Know Me.

Van Heldenin muita tunnettuja kappaleita ovat Full Moon (Killing Puritans, 2000), Koochy (Killing Puritans, 2000), Why Can´t You Free Some Time (Gandhi Khan, 2001), Here My Name (New York: A Mix Odyssey, 2004) ja Into Your Eyes (Nympho, 2005).

Van Heldenille on tyypillistä runsas, 80-luvulta peräisin olevien samplejen käyttö kappaleissaan. Monissa kappaleissa korostuvat myös seksistiset sanoitukset.

Van Helden paikoitellen välttelee suurta kaupallista menestystä julkaisemalla aika ajoin epäkaupallisempia underground -tanssimusiikkilevyjä. Mies on myös tehnyt uransa alkupuolella hip-housea eli rap-painotteista housea sisältävän Enter The Meatmarket -albumin.

Van Heldenin uudempaa tuotantoa edustava Nympho (2005) on harppaus kaupallisemman housen suuntaan, ja Ghettoblaster (2007) on puolestaan kumarrus 80-luvun houselle.

[muokkaa] Albumit

[muokkaa] Samankaltaisia artisteja

[muokkaa] Aiheesta muualla

Henkilökohtaiset työkalut