Antti Nurmesniemi
Antti Nurmesniemi (30. elokuuta 1927 Hämeenlinna – 11. syyskuuta 2003 Helsinki) oli suomalainen sisustusarkkitehti ja yksi Suomen muotoilun suuria nimiä. Nurmesniemi opiskeli Taideteollisessa oppilaitoksessa (Taideteollisen korkeakoulun edeltäjä). Alku-uransa perinteisemmästä muotoilusta kuten huonekaluista (Triennale-tuoli), astioista ja muista pienesineistä Nurmesniemi laajensi tekemistään monipuolisemman teollisen muotoilun suuntaan ja osallistui muun muassa Helsingin metron suunnitteluun ja Finnjetin sisustuksen luomiseen. Nurmesniemen viimeisimmiksi töiksi jäivät Seurasaaren-Hietaniemen alueelle rakennetut siniset voimavirtapylväät. Nurmesniemen muotoilutuotteet 1950- ja 1960-luvuilta (muun muassa Wärtsilälle suunnitellut emaliset Pehtoori-kahvipannut) ovat suosittuja. Nurmesniemi suunnitteli Suomen osastot Milanon triennaaliin vuosina 1960 ja 1964. Molemmilla kerroilla hänet palkittiin arvostetulla ja harvinaisella Grand Prix -palkinnolla.[1]
Nurmesniemi palkittiin vuonna 1964 Pro Finlandia -mitalilla. Vuonna 1973 hänet nimitettiin Taideteollisen korkeakoulun tuote- ja ympäristösuunnittelun professoriksi, ja hän oli sittemmin myös taiteilijaprofessori vuosina 1978–1983, professorina Bergenin taideteollisessa korkeakoulussa vuosina 1987–1989 sekä sai professorin arvonimen vuonna 1988.[2] Vuonna 2001 hänet valittiin Taideteollisen korkeakoulun kunniajäseneksi.[3]
Nurmesniemen puoliso oli taiteen akateemikko, tekstiilitaiteilija Vuokko Eskolin-Nurmesniemi.[2]
[muokkaa] Lähteet
- ↑ Ruukkimuseo
- ↑ a b Uppslagsverket Finland
- ↑ Tunnustukset, palkitut / Kunniajäsenet Taideteollinen korkeakoulu. Viitattu 25.10.2010.
Sivulta puuttuu