Angel of the Morning

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Angel of the Morning on New Yorkissa syntyneen Chip Taylorin kirjoittama ja säveltämä poplaulu. Kappaleen on ensimmäisen kerran nauhoittanut Evien Sands Cameo-Parkway Records -levy-yhtiölle vuonna 1967. Levy-yhtiön mentyä konkurssiin, kappaleen levytti Merrilee Rush ja se julkaistiin vuonna 1968 menestyneesti.

Merkitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kappale lauletaan naisen näkökulmasta, ja se kertoo kahdesta henkilöstä jotka antavat periksi intohimolle tietäen, että siitä on seuraamuksia seuraavana aamuna. Chip Taylor sai kappaleen sanoihin ja melodiaan inspiraatiota The Rolling Stones -yhtyeen laulusta Ruby Tuesday

Kappale alkaa sanoilla "There'll be no strings to bind your hands, not if my love can't bind your heart". Tuolla lauseella kappaleen kertoja antaa ymmärtää, ettei se haittaa jos rakastaja lähtee aamulla. Kertoja haluaa kuitenkin vakuuttaa rakastajansa jäämään, mahdollisista seuraamuksista huolimatta. Tällaiset sanoitukset ovat ajalle harvinaisia, sillä ne sisältävät suoraa kuvailua naisen seksuaalisuudesta kerrottuna naisen näkökulmasta.

Televisiossa ja elokuvissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Merrilee Rushin versio kappaleesta esiintyy Vuosi nuoruudestani -elokuvan soundtrackissa. Sama versio esitetään myös vuoden 1978 elokuvassa Fingers. Kappaletta on myös lautettu Frendit tv-sarjassa ja Jerry Maguire elokuvassa.

Versiot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eri artistien versiot kappaleesta Angel of the Morning