The Tremeloes

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

The Tremeloes oli brittiläinen pop-yhtye, jonka suurin menestyskaari sijoittui 1960-lukuun. Orkesteri oli muotoutunut kuitenkin jo edellisen vuosikymmenen lopulla Essexissä, jossa he esiintyivät teinibändinä. Tremeloesin suurimmaksi maailmanlaajuiseksi menestykseksi nousi vuonna 1967 julkaistu single "Silence Is Golden"

Varhaiset vuodet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosina 1962-1966 yhtye tunnettiin nimelle Brian Poole and The Tremeloes. Poole oli yhtyeen päävokalisti ja johtaja. Vuonna 1962 levy-yhtiö Decca Records järjesti esiintymiskokeen Tremeloesille. Samaan aikaan paikalla oli myös toinen nuori bänditulokas, jota kutsuttiin nimellä The Beatles. Tremeloes sai levytyssopimuksen, Beatlesit eivät.[1]

Vuonna 1963 Brian Poole yhtyeineen nousi Englannin listoilla neljänsiksi singlellään "Twist and Shout" ja heti perään ykköspaikalle kappaleella "Do You Love Me". Muutamia pienempiä hittejä kuten "Someone Someone" ja "Candyman" tuli vielä seuraavien vuosien aikana, mutta jo ennen vuosikymmenen puoliväliä suosio alkoi osoittaa selviä hiipumisen merkkejä.[2] Yleisön suosikeiksi ja listoille olivat nousseet The Beatles, (jonka levy-yhtiö EMI oli ottanut talliinsa uskomatta kvartetin kykyihin), The Rolling Stones, The Yardbirds, The Kinks ja monet muut pitkähiuksiset kitarabändit, jotka saivat Brian Poolen ja hänen yhtyeensä näyttämään ja kuulostamaan liian vanhanaikaisilta. Alkuvuonna 1966 Brian Poole siirtyikin soolouralle jättäen Tremeloesin jatkamaan uraansa, jonka tulevaisuus näytti epävarmalta.

The Tremeloesin uusi tuleminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Poolen lähdön jälkeen Tremeloes muodostui soolokitaristi Ricky West, komppikitaristi Alan Blakley, rumpali Dave Munden ja basisti Alan Howard, joka nopeasti vaihdettiin Mike Clarkiin. Kun lyhytaikaiseksi jäseneksi jäänyt Clark vaihtui Len "Chip" Hawkesiin, alkoi sopivalta tuntuva kokoonpano olla kasassa. Hawkesista tuli basistintöidensä lisäksi yhtyeen varsinainen laulusolisti. [3]

Muutettuaan musiikkityylinsä melodisempaan suuntaan,kasvattamalla hiuksensa pidemmiksi ja hankkimalla muodinmukaiset vaatteet Carnaby Streetiltä aloitti Tremeloes kunnianhimoisen yrityksen päästä takaisin suosioon.[3] Suurin odotuksin julkaistu single "Blessed" ei menestynyt. Yhtye päätti ottaa käsittelyynsä Beatles-kappaleen "Good Day Sunshine", mutta tämäkään ei tuottanut toivottua tulosta. Vuoden 1967 alussa Tremeloes levytti Cat Stevensin sävellyksen "Here Comes My Baby", joka nosti heidän brittien Top-teniin. Seuraavaksi singlekseen he valitsivat amerikkalaisen The Four Seasons -lauluyhtyeen tunnetuksi tekemän sävellyksen "Silence is Golden". Kappale nousi Englannin listaykköseksi toukokuussa 1967 pysyen siellä kolmen viikon ajan.[4]. Yhdysvalloissa kappale nousi Billboardin listoilla sijaluvulle 11 ja menestyi hyvin ympäri maailmaa.

Tremeloes ei levytyksissään turvautunut tuon aikakauden muoti-ilmiöön psykedeeliseen rockiin, vaan esitti tavaramerkikseen noussutta harmitonta kitarapoppia. Heidän seuraavan singlensä oli "Even The Bad Times Are Good", jonka iloisuus tarttui ihmisiin. Sen menestys oli taattu. Keskellä kuuminta hippikesää julkaistu Tremeloesien albumi "Here Come The Tremeloes" käväisi LP-tilastoissa sijalla 15. Sitä seurannut Tremeloes-single "Be Mine" sen sijaan epäonnistui kaupallisesti. [5]

Alkuvuodesta 1968 julkaistu "Suddenly You Love Me" nosti Tremeloesin taas listoille takaisin ja vuoden aikana heillä oli vielä kaksi single-menestystä "Helule, Helule" sekä "My Little Lady". Seuraavana vuonna suosio oli jo kääntynyt selvään laskuus, joskin loppuvuonna 1969 julkaistu "Call Me Number One" menestyi kotimaassaan kavuten listojen kakkospaikalle.

Uudelleen yhteen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1970 progressiiviseen rockiin siirtynyt Tremeloes teki Albumin, jonka nimeksi annettiin "Master". Levyltä poimittu single "Me And My Life" oli heidän viimeinen suuri hittinsä.[3] Tämän jälkeen yhtye jatkoi keikkailuaan lähinnä kotimaassaan saavuttamatta enää kovin merkittävää menestystä. Vuosikymmen olikin suurten muutosten aikaa, sillä Tremeloesin jäsenet vaihtuivat toinen toisensa jälkeen. Välillä Dave Munden soitti ainoana alkuperäisenä jäsenenä yhtyeessä. Orkesteri ei kuitenkaan hajonnut, sillä Nashvilleen muuttanut Len Hawkes tuli takaisin pannen pystyyn Tremeloesien alkuperäisen kokoonpanon.[1] Tämän jälkeen he soittivat yhdessä vuosien ajan tehden mm kiertueen Eurooppaan. Eräs heidän viimeisimpiä levytyksiään oli joululaulu "Jerusalem" vuodelta 1994.[1]


Suomenkielisiä versioita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tremeloesin kappaleista on tehty myös joitakin kotimaisia käännösversioita. Näistä tunnetuin on Riccardo del Turcon alunperin italiaksi esittämä, ja Pertsa Reposen suomentama "Suddenly You Love Me", joka sai suomalaiseksi nimekseen "Päättyneet on päivät". Laulun esitti nouseva kyky Tapani Kansa ja kappale löytyi Delilah-singlen B-puolelta. Finntrio tulkitsi Tremeloesin kappaleen "Silence is Golden" nimellä "Hiljaa vain ollaan" Vesa Nuotion vastatessa sanoituksesta. Johnny Liebkind levytti puolestaan "My little Ladyn", jonka nimeksi tuli Kari Tuomisaaren käännöksenä "Tyttö niinkuin pitää".

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Singlet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Twist Little Sister (1962 Brian Poole)
  • Keep On Dancing (1962 Brian Poole)
  • Twist and Shout (1963 Brian Poole)
  • Do You Love Me (1963 Brian Poole)
  • I Can Dance (1963 Brian Poole)
  • Candy Man (1964 Brian Poole)
  • Someone Someone (1964 Brian Poole)
  • Three Bells (1965 Brian Poole)
  • After a While (1965 Brian Poole)
  • I Want Candy (1965 Brian Poole)
  • Good Lovin' (1966 Brian Poole)
  • Blessed (1966)
  • Good Day Sunshine (1966)
  • Here Comes My Baby (1967)
  • Silence is Golden (1967)
  • Even the Bad Times are Good (1967)
  • Be Mine (1967)
  • Suddenly You Love Me (1968)
  • Helule Helule (1968)
  • My Little Lady (1968)
  • I Shall Be Released (1969)
  • Hello World (1969)
  • Call Me Number One (1969)
  • By the Way (1970)
  • Me and My Life (1970)
  • Hello Buddy (1971)
  • Right Wheel, Left Hammer, Sham (1971)
  • I Like That Way (1972)
  • Blue Suede Tie (1972)
  • Make or Break (1973)
  • You Can't Touch Sue (1973)
  • Ride On (1973)
  • Say O.K (1974)
  • Someone (1975)
  • Lonely Night (1978)
  • Light of Port Royal (1980)
  • Words (1983)
  • Angel of the Morning (1987)
  • Farewell and Goodbye (1992)

Albumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Here Come The Tremeloes (1967)
  • The Tremeloes: Chip, Dave, Alan,Rick (1967)
  • My Little Lady (1968)
  • Greatest Hits (1969)
  • The Tremeloes Live in Cabaret (1969)
  • Master (1970)
  • Shiner (1974)
  • Don't Let the Music Die (1974
  • Silence Is Golden (Masters of Pop Music) (1988)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c The Tremeloes
  2. Brian Poole and The Tremeloes
  3. a b c Jake Nyman: Onnenpäivät 2. Tammi, 1995Sivu=85-86. ISBN 951-31-0573-3.
  4. Silence Is Goldenin myyntikäyrä Englannissa
  5. Be Mine