Andromakhe (Euripides)
| Andromakhe | |
|---|---|
| Ἀνδρομάχη | |
 Vangittu Andromakhe. Frederic Leightonin maalaus, n. 1886–1888. |
|
| Kirjoittaja | Euripides |
| Alkuperäiskieli | muinaiskreikka (klassinen) |
| Tyylilaji | tragedia |
| Aihe | Andromakhen elämä orjana |
| Tapahtumapaikka ja -aika | Fthia Troijan sodan jälkeen |
| Kantaesitys | 428–424 eaa. |
| Kantaesityspaikka | Dionysoksen teatteri, Ateena |
| Henkilöt | |
| Henkilöt |
|
| Kuoro | Fthian naisia |
Andromakhe (m.kreik. Ἀνδρομάχη, Andromakhē, lat. Andromache) on Euripideen kirjoittama antiikin kreikkalainen tragedia, jonka aiheena on Troijan prinsessa Andromakhen elämä orjana Troijan sodan jälkeen sekä ristiriita hänen isäntänsä uuden vaimon Hermionen kanssa. Sen kantaesitys oli noin vuonna 428–424 eaa.[1][2]
Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Euripideen Andromakhen tarkkaa ajoitusta ei tunneta, mutta sen kantaesitys ajoitetaan peloponnesolaissodan alkuvaiheeseen noin vuosiin 428–424 eaa.[2] Euripides kirjoitti noin kymmenen vuotta myöhemmin tragedian Troijan naiset (415 eaa.), joka käsitteli samaa teemaa, Troijan naisten tuntoja hävityn sodan jälkeen.
Sisältö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Näytelmä koostuu 1 288 runosäkeestä. Se sijoittuu Fthiaan Troijan sodan jälkeen, ja sen kuoro (khoros) koostuu Fthian naisista.
Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Andromakhe oli Hektorin puoliso ja Troijan prinsessa. Akhilleus surmasi Hektorin sodassa. Kreikkalaiset heittivät Hektorin ja Andromakhen pojan Astyanaksin alas Troijan muureilta siinä pelossa, että tämä kasvaisi aikuiseksi ja kostaisi isänsä ja kotikaupunkinsa puolesta. Andromakhe itse päätyi Akhilleuksen pojan Neoptolemoksen orjaksi, ja hänet viettiin Fthiaan.
Vuodet kuluivat ja Andromakhe sai Neoptolemokselle pojan nimeltä Molossos. Neoptolemos nai Hermionen, Spartan kuninkaan Menelaoksen ja Helenan tyttären. Vaikka Andromakhe on edelleen omistautunut kuolleelle miehelleen Hektorille, hän on samalla mustasukkainen Hermionesta ja hautoo kostoa. Hän pelkää oman ja lapsensa hengen puolesta, piilottaa Molossoksen ja hakee turvaa Thetiksen, Akhilleuksen äidin, temppelistä.
Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Näytelmä alkaa siitä, että Andromakhe pitää kiinni Thetiin alttarista kuin turvananoja ja lausuu prologin, jossa valittaa onnettomuuksiaan – Troijan tuhoa, Hektorin ja Astyanaksin kuolemaa sekä orjuuttamista Neoptolemokselle – sekä sitä, että Neoptolemoksen uusi puoliso Hermione ja Menelaos vainoavat häntä. Hän paljastaa, että Neoptolemos on lähtenyt kysymään neuvoa Delfoin oraakkelilta. Andromakhe on piilottanut Molossoksen siinä pelossa, että Menelaos yrittäisi Neoptolemoksen poissaollessa surmata sekä lapsen että hänet itsensä.[3]
Palvelijaneito saapuu ja varoittaa, että Menelaos tietää pojan olinpaikan ja on matkalla hakemaan tätä. Andromakhe taivuttelee palvelijan hakemaan apua Peleukselta, Thetiksen puolisolta eli Neoptoleksen isoisältä. Tämän jälkeen hän valittaa onnettomuuksiaan uudelleen ja itkee Thetiksen patsaan jalkojen juuressa.[3]
Seuraa Fthian naisten muodostaman kuoron parodos eli sisääntulo. Naiset sanovat haluavansa auttaa Andromakhea ja yrittävät taivutella tämän jättämään pyhäkön. Samalla hetkellä, kun kuoro ilmaisee pelkonsa siitä, että Hermione löytäisi heidät, tämä saapuu, kerskaten arvoasemallaan, vauraudellaan ja vapaudellaan.[3]
Hermionen ja Andromakhen välille muodostuu pitkä agon-keskustelu, jossa kumpikin esittää pitkiä retorisia puheita ja syyttää toistaan. Hermione syyttää Andromakhea itämaisesta noituudesta, jolla on tehnyt hänestä hedelmättömän, yrittäen kääntää hänen aviomiehensä puoleensa hänen syrjäyttämisekseen. Hän vaatii Andromakhea ymmärtämään asemansa, ja tuomitsee kaikki troijalaiset barbaareiksi, jotka harjoittavat insestiä ja polygamiaa. Andromakhe taas esittää olevansa laillisempi vaimo Neoptolemokselle kuin lapseton Hermione, ja kuvaa, että nainen saavuttaa miehensä kiintymyksen ennemmin hyveellisyydellä kuin varoillaan tai kauneudella ja muilla naisellisilla ominaisuuksilla.[3]
Kun Menelaos saapuu ja ilmoittaa löytäneensä Andromakhen pojan, Andromakhe sallii viedä itsensä pois. Vanhan Peleuksen puuttuminen asiaan kuitenkin pelastaa heidät. Seuraavaksi paikalle saapuu odottamatta Orestes, joka on surmannut Neoptolemoksen Delfoissa. Hän vie mukanaan Hermionen, joka oli kihlattu hänelle ennen kuin Neoptolemos oli tullut vaatimaan tätä. Neoptolemoksen kuolemasta kerrotaan. Thetis saapuu paikalle deus ex machina ja järjestää asiat kuntoon.[3]
Tulkintoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Näytelmän rakenne vaikuttaa hajanaiselta, sillä se yrittää seurata samanaikaisesti Andromakhea ja tämän poikaa, Hermionea sekä Peleusta, ja lopuksi näyttäytyy vielä Oresteskin. Toisaalta näytelmä voidaan nähdä tämän suhteen omaperäisenä ja kokeellisena. Loppuratkaisu vaikuttaa kuitenkin lattealta ja kuluneelta, ja Euripidesta onkin syytetty samanlaisen loppuratkaisun käytöstä useissa näytelmissään.[2]
Näytelmä esittää Spartan kuninkaan Menelaoksen sekä Hermionen hyvin huonossa valossa. Menelaos kuvataan arroganttina tyrannina ja Hermione murhanhimoisena. Tämä voi liittyä siihen, että Ateena soti näytelmän esitysaikaan peloponnesolaissotaa Spartaa vastaan, ja näin näytelmä heijastelee atenaalaisten tuntoja spartalaisia kohtaan.[2]
Näytelmän päätemana voidaan nähdä sodan aikaansaama tragedia sekä sen vaikutukset sekä voittajille että voitetuille. Tämä traagisuus näkyy paitsi Andromakhessa, joka on orjuutettu ja naitettu miehensä surmaajalle, myös Peleuksessa, joka menetti sodassa poikansa Akhilleuksen. Troijan sodan voidaan nähdä kuvaavan näytelmässä peloponnesolaissotaa myyttiseen aikaan etäännytettynä.[2]
Toinen pääteema on naisten asema ja luonne, missä vastakkain asettuvat hyvin erilaiset Hermione ja Andromakhe. Näytelmässä on myös misogyynisiä piirteitä, mistä Euripidesta on usein syytetty. Tällä kertaa siihen viittaavat ajatukset tulevat naisten itsensä suusta, pääosin Hermionelta mutta myös Andromakhelta.[2]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Suomennos[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Euripides: Andromakhe. Suomentanut Liisa Kaski. Teoksessa Euripides: Alkestis, Foinikian naiset, Turvananojat, Hekabe, Andromakhe, Rhesos. Suomennos Liisa Kaski, Tua Korhonen ja Vesa Vahtikari. Teos, 2020. ISBN 978-952-363-040-6.
Tekstilaitoksia ja käännöksiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Euripides: Andromache. Teoksessa Euripidis fabulae. Vol. I (Cyc., Alc., Med., Heracl., Hip., And., Hec.) Toim. James Diggle. Oxford Classical Texts. Oxford University Press, 1984. ISBN 978-0-19-814594-3. Kreikankielinen alkuteksti.
- Euripides: Andromache. Teoksessa Euripides: Children of Heracles. Hippolytus. Andromache. Hecuba. Euripides Volume II. Käännös David Kovacs. Loeb Classical Library 484. Cambridge, MA: Harvard University Press, 1995. ISBN 9780674995338. Kreikankielinen alkuteksti ja englanninkielinen käännös.
Muuta kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Verrall, A. W.: Essays on Four Plays of Euripides. Cambridge University Press, 2014. ISBN 9781107683129.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Εὐριπίδης: Ἀνδρομάχη. Wikisource. (muinaiskreikaksi)
- Euripides: Andromache. Perseus. (muinaiskreikaksi) (englanniksi)
| Säilyneet |
Alkestis · Andromakhe · Bakkhantit · Elektra · Foinikian naiset · Hekabe · Helena · Herakleen lapset · Herakles · Hippolytos · Ifigeneia Auliissa · Ifigeneia taurien mailla · Ion · Kyklooppi · Medeia · Orestes · Troijan naiset · Turvananojat · (Rhesos) |
|---|---|
| Kadonneita ja katkelmallisia |
| ||||||||||||||
