Andien lento-onnettomuus 1972
| Andien lento-onnettomuus 1972 | |
|---|---|
 Onnettomuuskone kesällä 1972 |
|
| Yhteenveto | |
| Päivämäärä | 13. lokakuuta–23. joulukuuta 1972 |
| Onnettomuustyyppi | maahansyöksy |
| Tapahtumapaikka | Andit Argentiinan ja Chilen rajalla |
| Lähtöpaikka | Carrascon kansainvälinen lentoasema |
| Välilaskupaikka | Mendozan kansainvälinen lentoasema |
| Määränpää | Santiagon kansainvälinen lentoasema |
| Kuolleita | 29 |
| Lentokone | |
| Lentokoneen malli | Fairchild FH-227D |
| Matkustajia | 40 |
| Miehistöä | 5 |
| Eloonjääneet | 16 |
Andien lento-onnettomuus 1972 tapahtui Andeilla, kun Fairchild FH-227 D-matkustajakone iskeytyi vuoren huippuun 13. lokakuuta 1972.[1] Tilauslennolla ollut Uruguayn ilmavoimien lento 571 oli matkalla Montevideosta Uruguaysta Santiagoon Chileen.[2] Matkustajina oli 45 henkilöä, joka koostui Stella Maris Collegen "Old Christians" -rugbyjoukkueen jäsenistä sekä heidän ystävistään ja sukulaisistaan. 16 ihmistä pelastettiin 72 päivän jälkeen onnettomuudesta 23. joulukuuta 1972,[1] kun kolmen hengen ryhmä lähti hakemaan apua. He olivat joutuneet turvautumaan ihmissyöntiin eli kannibalismiin pysyäkseen hengissä.[1] Lehdistötilaisuudessa onnettomuuden jälkeen he puolustivat kannibalismia viimeisenä keinona selviytyä. Jotkut heistä vertasivat sitä ehtoolliseen kuolleiden henkilöiden puolesta.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Matkan alku ja törmäys
Matka oli alkanut päivää ennen törmäystä, 12. lokakuuta, kun Fairchild nousi Carascon kansainväliseltä lentokentältä. Huonontunut sää vuorilla pakotti kuitenkin heidät yöpymään Mendozassa. Lento jatkui iltapäivällä 13. lokakuuta, ja lentokone oli pian lentämässä vuoriston halki. Koska Fairchild ei voinut lentää yli yhdeksän kilometrin korkeudelle, lentokone ei voinut lentää suoraan Mendozasta Andien yli. Koneen oli tarkoitus lentää etelään Mendozasta Andeja pitkin, ja kääntyä sitten kohti länttä Curicon eteläpuolella, ja lopulta kääntyä kohti pohjoista ja Santiagoa Curicon kohdalla. Lentäjät ilmoittivat Santiagon lennonjohtoon, että lentokone oli Curicon kohdalla ja he saivat luvan laskeutumiseen. Lentäjät olivat kuitenkin arvioineet sijaintinsa väärin. Koska vuoret olivat pilvien peitossa, he joutuivat luottamaan siihen, miten paljon aikaa aikaisempiin ylityksiin oli mennyt. Voimakkaat tuulenpuuskat olivat kuitenkin hidastaneet lentokonetta ja lisänneet vuoriston ylittämiseen käytettyä aikaa. Pian lentokone törmäsi Cerro Sosneadon ja Volcán Tinguirican välisessä vuoristossa Chilen ja Argentiinan rajalla nimettömään huippuun, joka myöhemmin nimettiin Cerro Seleriksi Nando Parradon isän mukaan.
[muokkaa] Törmäyksen jälkeen
45 ihmisestä 12 kuoli törmäyksessä tai pian sen jälkeen, toiset viisi seuraavan yön aikana ja yksi vammoihin kahdeksantena päivänä. Onnettomuuden jälkeisiin etsintöihin osallistui lentokoneita kolmesta valtiosta, mutta huonot ilmat haittasivat etsintöjä. Lisäksi koneen valkoisesta väristä johtuen sen erottaminen lumesta oli lähes mahdotonta. Etsinnät lopetettiin tuloksettomina kahdeksantena päivänä onnettomuudesta. Matkustajat olivat löytäneet matkaradion, jolla he pystyivät kuulemaan muun muassa etsinnöistä ja niiden lopettamisesta. Lentokoneen radio rikkoontui maahansyöksyssä ja sitä ei pystytty korjaamaan.
Kahdeksan matkustajaa kuoli lumivyöryssä 29. lokakuuta. Kone oli hautautuneena lumeen kolme päivää. Pian lumivyöryn jälkeen osa matkustajista päätti, että heidän tulee itse yrittää kulkea vuoriston läpi hakemaan apua. Koska kone oli maanosan sisäisellä lennolla, ei koneessa ollut mukana juurikaan elintarvikkeita. Maahansyöksystä selvinneet 16 miestä söivät muun muassa suklaata ja alkoholijuomia ennen kuin heidän oli pakko turvautua ihmislihaan.
[muokkaa] Pelastuminen ja paluu
Joulukuun 12. päivänä kolmen miehen retkikunta lähti hakemaan apua. Yksi joutui kuitenkin palaamaan takaisin leiriin fyysisen kunnon pettämisen takia. Miehet kävelivät vuoristossa kymmenen päivää, kunnes he viimein huomasivat hevospaimenen, huason, joka toimitti heille apua. Miehet opastivat lentokoneen etsinnöissä ja 22-23. joulukuuta loput 14 eloonjäänyttä pelastettiin vuorilta.[3] Heidät vietiin Santiagon sairaaloihin hoidettavaksi vuoristotaudin, dehydraation, paleltumien, keripukin ja aliravitsemuksen takia.
[muokkaa] Matkustajaluettelo
Selviytyjät on lihavoitu.
[muokkaa] Miehistö
- Julio Ferradas, pilotti
- Dante Lagurara, toinen pilotti
- Ramon Martínez
- Carlos Roque
- Ovidio Joaquin Ramírez
[muokkaa] Matkustajat
|
|
[muokkaa] Kirjallisuutta
- Lopez, Enrique Hank: They Lived on Human Flesh, 1973.
- Read, Piers Paul: Alive: The Story of the Andes Survivor, 1974.
- Parrado, Nando: Miracle in the Andes: 72 Days on the Mountain and My Long Trek Home, 2006.
[muokkaa] Elokuvia
- Supervivientes de los Andes, 1976
- Elossa, 1993, ohjaus Frank Marshall.
[muokkaa] Dokumentit
- Alive: 20 Years Later, 1993
- Stranded: I Have Come from a Plane That Crashed on the Mountains, 2007
- Trapped: Alive in the Andes, 2007
- I Am Alive: Surviving the Andes Plane Crash (suom. Selviydyin Andien lento-onnettomuudesta), 2010
[muokkaa] Lähteet
[muokkaa] Viitteet
- ↑ a b c History of The Andes Accident 1972 viven.com.uy. Viitattu 16.2.2009. (englanniksi)
- ↑ ASN: Accident description aviation-safety. Viitattu 16.2.2009. (englanniksi)
- ↑ The Accident’s History – Day by Day The Andes Accident. Viitattu 10.11.2011. (englanniksi)
[muokkaa] Aiheesta muualla
- Onnettomuuden virallinen sivu (englanniksi)
- Onnettomuuden virallinen sivu (espanjaksi)
- JIM D: Selviydyin Andien lento-onnettomuudesta, osa 1/2
Koordinaatit:
