Ammoniumrauta(II)sulfaatti
| Ammoniumrauta(II)sulfaatti | |
|---|---|
 |
|
 |
|
| Tunnisteet | |
| CAS-numero | |
| PubChem CID | |
| Ominaisuudet | |
| Molekyylikaava | (NH4)2Fe(SO4)2 |
| Moolimassa | 284,074 |
| Ulkomuoto | Vaaleanvihreää kiteistä ainetta[1] |
| Sulamispiste | 100–110 °C (hajoaa) [1] |
| Tiheys | 1,864 g/cm3[1] |
| Liukoisuus veteen | 26,9 g/100 ml (20 °C)[1] |
Ammoniumrauta(II)sulfaatti ((NH4)2Fe(SO4)2) on ammonium-, rauta- ja sulfaatti-ionien muodostama epäorgaaninen ioniyhdiste. Luonteeltaan se on kaksoissuola ja esiintyy usein heksahydraattina (NH4)2Fe(SO4)2·6H2O (CAS 7783-85-9), jolloin sitä nimitetään Mohrin suolaksi. Yhdistettä käytetään pääasiassa analyyttisessä kemiassa. Ammoniumioni ja rauta muodostavat myös toisen sulfaattikaksoissuolan ammoniumrauta(III)sulfaatin, jossa rauta on hapetusluvulla +III.
Valmistus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ammoniumrauta(II)sulfaattia saadaan ammonium- ja rauta(II)sulfaattien välisellä reaktiolla. Aineet liuotetaan veteen ja joukkoon lisätään hieman rikkihappoa ja tuote uudelleenkiteytetään liuoksesta.[2]
- (NH4)2SO4 + FeSO4 → (NH4)2Fe(SO4)2
Käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ammoniumrauta(II)sulfaattia käytetään pääasiassa analyyttisessä kemiassa. Se on sekä kiinteänä että liuoksena vaikeammin hapettuva kuin esimerkiksi rauta(II)sulfaatti ja soveltuu siten paremmin primääriseksi standardiksi määritettäessä hapettavien titrausliuosten konsentraatioita. Yhdistettä käytetään erityisesti kromaatti-, cerium(IV)- ja permanganaattititrauksissa primäärisenä standardina tai takaisintitrauksissa.[3] [4]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d E. M. Karamäki: Epäorgaaniset kemikaalit, s. 461. Kustannusliike Tietoteos, 1983. ISBN 951-9035-61-3.
- ↑ V K Ahluwalia, Sunita Dhingra: College Practical Chemistry, s. 134. Universities Press, 2005. ISBN 978-81-7371-506-8. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 21.3.2011). (englanniksi)
- ↑ Alan M. Stolzenberg :Iron Compounds, Kirk-Othmer Encyclopedia of Chemical Technology, John Wiley & Sons, New York, 2001 Teoksen verkkoversio Viitattu 21.3.2011
- ↑ Thomas R. Dulski: A manual for the chemical analysis of metals, s. 38. ASTM International, 1996. ISBN 978-0803120662. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 21.3.2011). (englanniksi)