Amerikanmetsäviklo
| Amerikanmetsäviklo | |
|---|---|
 |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
|
|
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Selkäjänteiset Chordata |
| Alajakso: | Selkärankaiset Vertebrata |
| Luokka: | Linnut Aves |
| Lahko: | Rantalinnut Charadriiformes |
| Alalahko: | Kahlaajat Charadrii |
| Heimo: | Kurpat Scolopacidae |
| Suku: | Viklot Tringa |
| Laji: | solitaria |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Tringa solitaria |
|
| Alalajit | |
|
|
| Katso myös | |
|
|
|
Amerikanmetsäviklo, aikaisemmalta nimeltään erakkoviklo[2] (Tringa solitaria) on pohjoisamerikkalainen kahlaajalintu. Lajin nimesi Alexander Wilson vuonna 1813.
Koko ja ulkonäkö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Linnun pituus on 18–21 senttiä, siipien kärkiväli 55–59 senttiä ja paino keskimäärin 45–50 grammaa. Amerikanmetsäviklo on metsäviklon vastine Pohjois-Amerikassa[2]. Se muistuttaa sekä liroa että metsävikloa, mutta yläperä ei ole valkoinen, ja koivet ovat lyhyemmät. Sukupuolet ovat samanvärisiä.
Levinneisyys ja elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Amerikanmetsäviklo pesii Pohjois-Amerikan pohjoisosissa, Alaskan keski- ja eteläosissa sekä Kanadassa. Maailman populaation koko on noin 150 000 yksilöä ja lajin kanta on elinvoimainen. Laji on muuttolintu, joka talvehtii pääasiassa Etelä-Amerikan sisäosissa mutta myös Keski-Amerikassa ja Länsi-Intian saaristossa. Lajia ei ole tavattu Suomessa. Amerikanmetsäviklon elinympäristöä ovat pohjoisen havumetsäalueen vesistöjen pirstomat täysi-ikäiset metsät ja metsiköt.
Lisääntyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Amerikanmetsäviklo pesii puussa olevaan vanhaan linnunpesään kuten metsäviklokin, aina 13 metrin korkeuteen saakka. Pesäpuu on tavallisesti lähellä vesistöä tai suota. Munia on tavallisesti neljä. Haudonta-aika on 23–24 päivää.
Ensimmäinen varmistettu pesälöytö tehtiin niinkin myöhään kuin vuonna 1903.
Ravinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Amerikanmetsäviklo syö etupäässä mudassa eläviä selkärangattomia, joskus myös pieniä sammakoita.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Cramp, Stanley (päätoim.) 1985: Handbook of the Birds of Europe, the Middle East and North Africa. Vol. III. – Oxford University Press. Hong Kong. ISBN 0-19-857506-8
- Oiseaux
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ BirdLife International: Tringa solitaria IUCN Red List of Threatened Species. Version 2013.2. 2012. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 24.5.2014. (englanniksi)
- ↑ a b Palmén, Ernst & Nurminen, Matti (toim.): Eläinten maailma, Otavan iso eläintietosanakirja. 5. Sydän–Öljykala, s. 2045. Helsinki: Otava, 1975. ISBN 951-1-02059-5.