Alexandersaaristo

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Alexandersaariston sijainti

Alexandersaaristo (engl. Alexander Archipelago) on saaristo Alaskan kaakkoisrannikolla. Syvät ja kapeat salmet erottavat saaret mantereesta. Suurimmat saaret ovat Chichagof Island, Admiralty Island, Baranof Island, Wrangell Island, Revillagigedo Island, Kupreanof Island ja Prince of Wales Island. Alueen alkuperäisasukkaita ovat tlingitit ja haidat.

Kaikki saaret ovat metsäisiä, louhikkoisia ja niillä elää runsaasti riistaeläimiä. Niinpä sahateollisuus, metsästys ja kalastus ovat tärkeitä elinkeinoja, nykyisin myös turismi työllistää.

Ketchikan Revillagigedo Islandilla ja Sitka Baranof Islandilla ovat saariston suurimmat kaupungit. Koko alueen suurin kaupunki Juneau sijaitsee mantereella eikä kuulu saaristoon.

Saaristo sai nimensä Aleksandr Baranovin mukaan. Hän johti Venäjän turkiskauppayhtiötä 1700-luvun lopussa ja 1800-luvun alussa. Venäläiset kartoittivat saaria vuodesta 1741 alkaen. Saaristo siirtyi Yhdysvaltojen hallintaan 1867 Alaskan kaupan yhteydessä.

[muokkaa] Katso myös

Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruudet

Kirjoitusjärjestelmät
Toiminnot
Valikko
Osallistuminen
Tulosta tai vie
Työkalut
Muilla kielillä