Aleksandr Ptuško

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Aleksandr Lukitš Ptuško (ven. Алекса́ндр Луки́ч Птушко́, 19. huhtikuuta 1900 Lugansk6. maaliskuuta 1973 Moskova) oli neuvostoliittolainen animaatio- ja satuelokuvien ohjaaja.

Aleksandr Ptuško opiskeli Moskovan kansantalousinstituutissa vuosina 1923–1926.[1] Hän työskenteli sanomalehden kirjeenvaihtajana, näyttelijänä ja lavastajana. Vuodesta 1927 lähtien hän valmisti elokuvanukkeja ja ohjasi animaatioelokuvia. Vuonna 1932 hän ohjasi äänellä varustetun animaatioelokuvan Vlastelin byta (”Arjen valtias”).[2]

Ptuškon 1930-luvun töistä merkittävin[2] on Neuvostoliiton ensimmäinen pitkä nukkeanimaatio Uusi Gulliver (Novyi Gulliver, 1935), joka herätti huomiota myös ulkomailla. Jonathan Swiftin teokseen perustuvan elokuvan sankari on neuvostoliittolainen pioneeri Petja, joka matkustaa unessa lilliputtien maahan ja nostaa sen kansan kapinaan hallitsijoitaan vastaan.[3] Petjaa esittävä näyttelijä on yhdistetty trikkikuvauksen avulla puoleentoistatuhanteen nukkehahmoon.[1] Nukke-elokuvaa ja näyttelijöitä yhdistelee myös Aleksei Tolstoin satuun perustuva Kultainen avain (Zolotoi kljutšik, 1939).[2]

Toisen maailmansodan jälkeen Ptuško ohjasi etupäässä kaunokirjallisiin aiheisiin perustuvia satuelokuvia.[4] Pavel Bažovin satuihin pohjautuva Kivinen kukka (Kamennyi tsvetok, 1946) sai Stalin-palkinnon vuonna 1947. Venäläisiin bylinoihin perustuvat Ballaadi ihme-Sadkosta (Sadko, 1953) sekä Neuvostoliiton ensimmäinen stereoäänellä varustettu laajakangaselokuva Jättiläisten taistelu (Ilja Muromets, 1956). Niitä seurasi Kalevala-aiheinen neuvostoliittolais-suomalainen yhteistuotanto Sampo (1959).[5] Yleisön suosion sai Aleksandr Grinin teokseen perustuva Purppuraiset purjeet (Alyje parusa, 1961).[1]

Uransa aikana Ptuško johti lukuisten Mosfilmillä tuotettujen elokuvien trikkikuvauksia. Hän on yksi harvoista maailman fantasia- ja seikkailuelokuvan kehitykseen vaikuttaneista neuvostoliittolaisista ohjaajista.[1] Vuonna 1969 hänelle myönnettiin Neuvostoliiton kansantaiteilijan arvonimi.[4]

Ohjaustöitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Vlastelin byta (Arjen valtias, 1932)
  • Uusi Gulliver (Novyi Gulliver, 1935)
  • Skazka o rybake i rybke (Satu kalastajasta ja kultaisesta kalasesta, 1937)
  • Vesjolyje muzykanty (Iloiset soittajat, 1938)
  • Kultainen avain (Zolotoi kljutšik, 1939)
  • Kivinen kukka (Kamennyi tsevtok, 1946; Stalin-palkinto 1946, Cannesin elokuvajuhlien palkinto)
  • Kolmas kohtaaminen (Tri vstretši, 1950; yhdessä Sergei Jutkevitšin ja Vsevolod Pudovkinin kanssa)
  • Ballaadi ihme-Sadkosta (Sadko, 1953; Venetsian elokuvajuhlien palkinto)
  • Jättiläisten taistelu (Ilja Muromets, 1956)
  • Sampo (Sampo, 1959)
  • Purppuraiset purjeet (Alyje parusa, 1961)
  • Noitien vallassa (Skazka o poterjannom vremeni, 1964)
  • Satu kuningas Saltanista (Skazka o tsare Saltane, 1966)
  • Velho (Vi, 1968)
  • Ruslan ja Ljudmila (Ruslan i Ljudmila, 1973)[5][6]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Entsiklopedija ”Krugosvet” Viitattu 28.1.2011. (venäjäksi)
  2. a b c Kino: Entsiklopeditšeski slovar, s. 338. Moskva: Sovetskaja entsiklopedija, 1986.
  3. Istorija sovetskogo kino, tom 2, s. 322. Moskva: Iskusstvo, 1973.
  4. a b Bolšaja Sovetskaja Entsiklopedija, tom 21, s. 210. Moskva: Sovetskaja Entsiklopedija, 1975.
  5. a b Kino: Entsiklopeditšeski slovar, s. 338–339. Moskva: Sovetskaja entsiklopedija, 1986.
  6. Elonet: Aleksandr Ptushko Viitattu 28.1.2011. (venäjäksi)